Uusia kalapaikkoja etsimässä
Kaupallinen yhteistyö: Karttaselain
toimittaja Niko Satto
Uusien kalapaikkojen etsiminen on välillä työlästä puuhaa. Ja mitä vähemmän aikaa kalastukseen on käytettävissä, sitä helpommin tulee mentyä vanhoille tutuille paikoille. Joskus tuttu paikka antaakin parhaat saaliit, kun sitä osaa kalastaa vanhastaan hyvin. Mutta jos mielii löytää uuden superpaikan, kannattaa välillä uhrata aikaa etsintään. Summanmutikassa ei kuitenkaan kannata lähteä hortoilemaan vaan valmistautua asiaan karttoja tutkimalla.
1. Merikuhan perässä
Syvyyskartasta selviää, että tässä on todennäköinen kuhapaikka:
– Suojainen lahtialue
– Vedenalaisia matalikoita
– Syvää vettä lähellä
Olen löytänyt kuhapaikan, josta saa melko hyvällä varmuudella ison kuhan. Varsinkin liveluotaimia käyttäen homma on ollut helppoa kuin tikkarin nappaaminen lapselta. Kun muutaman kerran on käynyt onkimassa 80–90-senttisen kuhan, tulee mieleen, että löytämisen riemu puuttuu. Onhan se iso kala mukava vastus ja näyttävä kuvassa, mutta…
Tästä syystä asetimme itsellemme tavoitteeksi löytää uusi kuhapaikka, josta saisimme yhden tai useamman reilunkokoisen kuhan.
Uuden paikan etsintä alkaa luonnollisesti karttaharjoituksella. Mistä löytyvät sellaiset ”parametrit”, joista ison kalan voisi löytää. Edellä mainittu suurkuhapaikka on niin erikoislaatuinen, että vastaavaa olosuhdetta ei löydy, mutta seuraavaksi parhaiden kuhapaikkojen kaltaisia löytyy taatusti useita.
Pitää siis löytää isompi merenlahti, jossa kuha voi kutea. Lisäksi kutulahdessa pitää olla sopivia 1–4 metrin syvyisiä matalikoita. Kutulahden läheltä puolestaan saisi löytyä syvempää, mielellään virtaavaa vettä, johon kuhat syksyllä painuvat.
Oikean paikan löytäminen vaatii syvyyskarttojen hyödyntämistä. Itse katson aina tapauskohtaisesti, löytyykö sopivaa tietoja Karttaselaimen Plus-tilaukseen kuuluvasta Syvyyskartta I vai Syvyyskartta II -aineistosta.
Kudulta vai sen ulkopuolella?
Kun kuhapaikan vaatimukset ovat koossa, pitää tehdä henkilökohtainen päätös, kalastaako kuhaa kutupateilta vai pelkästään kudun ulkopuolisina aikoina. Kiellettyähän kudulta kalastaminen ei ole, mutta on hyvä tiedostaa, että kuha on silloin herkin pyynnin aiheuttamille rasituksille.
Lue lisää artikkelista Onko kuha jo haittakala? – Kalastajan Kanava. Se voi vaikuttaa omaan päätökseesi.
Läheskään kaikkia merenlahtia ei ole kartoitettu kovin tarkasti, joten karttaharjoituksen lisäksi pitää tehdä töitä luotaimen avulla. Olisi tietysti vaivattomampaa, jos paikat löytyisivät suoraan karttaa katsomalla, mutta jos niin olisi, kaikkihan niitä samoja paikkoja kalastaisivat. Oman mansikkapaikan löytyminen vaatii siis töitä sekä kartan parissa että paikan päällä.
2. Turpaojien tutkimista
Ilmakuvan perusteella löytynyt turpapaikka:
– Kivikko kielii jonkinlaisesta koskesta
– Koski päättyy suvantoon
– Suvannon leveys on noin 40 metriä, joten kyseessä ei ole mikään ojapahanen
Turpa on kiinnostava kohdekala eteläsuomalaiselle vapaa-ajankalastajalle. Jokia on kyllä paljon, mutta lohensukuisia kaloja niistä löytyy merkittävästi vähemmän kuin pohjoista kohti matkatessa. Lähes kaikista joista löytyy kuitenkin turpia, toisista vain pieniä, toisista jopa yli kahden kilon kaloja.
Pieniä turpia löytyy pienistäkin koskipahasista, suurturpia yleensä suvannoista, joita edeltää koski. Mitä isompi joki, sitä suuremmat turvat. Mutta sitä vaikeampaa niitä on myös löytää. Jokivesistä ei kuitenkaan juurikaan löydy syvyystietoja, joten kalastajan pitää jälleen yhdistää kartta-aineistoja ja omaa kokemustaan.
Parhaiten sopivat kosket ja riittävän suuret suvannot löytyvät erilaisia karttoja tutkimalla. Maastokartan avulla on helpompi hahmotella suvantojen sijaintia, ja siitä löytyvät myös jokien virtaussuunnat.
Sen sijaan maasto- ja kaupunkikartoista on usein vaikea arvioida, missä kohtaa joessa on koskipaikkoja. Tässä työssä avuksi ovat ilmakuvat. Kun joesta löytyy kivikkoa ja mahdollisesti pientä valkoista ”kuohua”, on kyseessä todennäköisesti ainakin jonkin sortin turpakoski.
Ilmakuvasta pystyy usein hahmottamaan myös sen, miten pahan risukon keskellä mahdollinen kalapaikka on. Jos puustoa kasvaa rantaan saakka, ainakin perhoa on todennäköisesti turha yrittää viuhuttaa. Haspelisetillä ja pikkulipalla tai vaapulla voi sen sijaan onnistua neppailemaan myös tiheän kasvuston seassa, joskin sellaisen läpi kulkeminen saattaa olla kohtalokasta välineille.
3. Fongaajan työ on yrittämistä ja erehtymistä
Alueella on runsaasti lampia fongaajaa varten, mutta koska syvyydet saati lammikon lajit eivät selviä kartasta, joutuu fongaaja käymään niitä yksitellen läpi.
Lajikalastus eli fongaus on hauska laji, joka on parhaimmillaan todellista kalojen etsimistä. Päivän aikana saatetaan kierrellä useampi pieni puro tai lampi kohdelajin löytämiseksi. Ilman etukäteistä karttasuunnittelua ei uusia fongauspaikkoja ole mitään toivoa löytää, sillä pieniä lampareita löytyy esimerkiksi Varsinais-Suomesta vaikka millä mitalla, mutta suurimpaan osaan niistä on varten vasten mentävä pieniä teitä tai polkuja pitkin.
Rinnevarjosteen ja maastokartan yhdistelmä näyttää, että pienemmän lammen reunat ovat enimmäkseen melko jyrkät. On mahdollista, ettei lammelle pääse mielekkäästi kuin itä- ja kaakkoisreunaista. Huom. rinnevarjosteet ovat käytössä vain mobiiliapplikaatiossa.
Fongauspaikkojen edellytykset eivät välttämättä ole yhtä tarkat kuin turpaojan suhteen, mutta eri lammikoista saattaa löytyä eri kalalajeja, joten kalojen löytäminen on yrittämistä ja erehtymistä. Yhdessä lammessa saattaa olla ruutanoita, viereisessä hopearuutanoita. Kolmas saattaa happikadon seurauksena olla kokonaan kalaton ja neljännessä olisi kyllä kaloja, mutta kasvuston takia siellä on mahdotonta kalastaa.
Kuten turpaojat, myös fongauspaikat löytyvät ennen muuta maastokarttaa hyödyntäen. Ilmakuvista on kuitenkin apua, kun etsii valmiiksi kohdan, josta on mahdollista päästä onkimaan. Ja jos oikein perusteellista työtä haluaa tehdä, kannattaa hyödyntää Karttaselaimen Plus-tilaukseen kuuluvia rinnevarjoste-aineistoja. Rinnevarjosteen avulla nimittäin pystyy paremmin hahmottamaan rantojen jyrkkyyttä. Tosin joskus jyrkempi ranta on parempi kalapaikka, koska sen edustalla on syvempää vettä. Pitkä matala ranta voi olla helppo onkia, mutta kaloista ei välttämättä ole myöskään häiriötä.
4. Haukea rannalta
Läheskään kaikilla ei ole käytettävissä venettä, mikä ei tarkoita sitä, etteivätkö suuremmat kalat silti kiinnostaisi.
Esimerkiksi kuivahkossa Varsinais-Suomessa ei ole ollenkaan samalla tavalla järvenrantoja kalastettavaksi kuin vaikkapa Savossa, jossa karttakuvassa näkyy melkeinpä enemmän vettä kuin kuivaa maata. Kun vettä on vähemmän ja asukastiheys korkea, vapaita rantoja kalastukselle on myös paljon vähemmän. Helpoimmin saavutettava rantakalastuspaikka on helpoin myös kaikille muille, joten todennäköisesti paikka on moneen kertaan kalastettu. Tai sitten sinne joutuu jonottamaan. Myös hauen rantakalastuspaikkojen etsimiseksi kannattaa siis ottaa kartta avuksi.
Mitä ruuhkaisemmassa Suomessa asuu, sitä todennäköisemmin otollinen haukipaikka löytyy jokivesistä. Meren ja järvien rannat ovat varsin tehokkaasti käytetty rakentamiseen, ja jos jostain löytyy vapaata kaistaa, siellä ovat luultavasti kaikki muutkin jo käyneet.
Sen sijaan jokirantoja ei ole välttämättä rakennettu täyteen ja toisaalta ihmiset hakeutuvat kalaan ensisijaisesti isompien vesien äärelle. Pienestä joesta saattaakin löytää paikan, jota kukaan muu ei ole käynyt kurittamassa sitten pula-aikojen.
Turpien kanssa rinnakkain
Haukia kannattaa pääosin etsiä suvannoista. Mitä lähempänä asutusta suvanto on tai mitä helpommin sinne pääsee, sitä varmemmin sekin on tehokkaasti kalastettu. Sen sijaan metsän keskeltä löytyvä jokisuvanto voi olla älytön aitta, josta saa samalla kerralla puolimetrisen turvan ja useamman hauen.
Hauki ei ole kovin arka pienelle rymyämiselle, toisin kuin turpa, joten jokisuvannolle kannattaa hiipiä varovasti ensin turpaa kalastaen. Paikka kestää usein 1–2 turvan kalastamisen kerralla, ja sen jälkeen, kun turvat pelästyvät ja painuvat syvälle tai kasvustojen suojaan, on hyvä hetki kokeilla haukien syöntihaluja.
Kartan hyödyntämisen näkökulmasta jokihaukiin pätevät samat säännöt kuin turpien etsimiseen – tarvitaan sekä maasto- tai kaupunkikarttaa ja ilmakuvia.
5. Kevytuistelijan ”plotteri”
Kun sallii Karttaselaimen seurata sijaintia, voi Plus-tilaukseen kuuluvien syvyyskarttojen ja sijainnin avulla navigoida. Esimerkiksi uistella syvyyskäyrien mukaisesti.
Karttaplotteri on varsinaisissa uisteluveneissä ehdoton varuste niin vierailla vesillä navigointiin kuin erilaisten pohjamuotojen löytämiseen. Sen sijaan pienvesillä vaikkapa ”peräprutkuveneellä” ja yhdellä vavalla uisteleva harvoin hankkii karttaplotteria tai edes kaikuluotainta veneeseensä. Karttaselaimen avulla voi kuitenkin keskittää uistelunsa niille paikoille, joissa saaliin saaminen on todennäköisintä.
Kalat käyttäytyvät eri vuodenaikoina eri tavoin, eikä mitään yhtä yleispätevää ohjetta ole olemassa. Lämpimän veden aikaan kalat – varsinkin isommat yksilöt – viihtyvät kuitenkin mieluummin syvänteissä tai niiden läheisyydessä kuin tasamatalissa vesissä. Toisaalta yksi vanha viisaus on, että siellä missä vesi kumpuaa, on pieneliöitä, joita syövät muun muassa särkikalat, joiden perässä puolestaan viihtyvät petokalat. Kumpupaikkoja ovat esimerkiksi erilaiset vedenalaiset matalikot ja rinteet, joihin tuulet tai virtaukset osuvat nostattaen eliöitä pohjasta.
Kun käyttää Karttaselainta älypuhelimen avulla ja sallii sen käyttää sijaintia, saa kartalle sinisen pallukan, jonka liikkumista seuraamalla pystyy ohjaamaan veneen niille paikoille, joista kalan voi olettaa löytyvän. Palvelun avulla pystyy myös navigoimaan kohtuullisen tarkasti ohi karikoiden. Tarkkana kannattaa silti olla, sillä kaikissa kartoissa on virheitä ja satelliiteissa voi olla epätarkkuuksia.
Tutustu Karttaselaimen Plus-tilaukseen tästä.
