Taustoja lohen kalastusrajoituksiin

Lohen kalastusrajoitukset saatiin huhtikuussa ja tällä kertaa aiempaa monimutkaisempien vaiheiden jälkeen. Jotta asiaan voi vihkiytyä ja ymmärtää laajemmin taustoja sekä aihepiiriin liittyvää terminologiaa, on toimittaja Jari Rannisto koostanut tausta-artikkelin sekä podcastin teemasta. 

Atlantin lohen tilanne heikkenee käytännössä kaikilla vesialueilla. Norjan lohijoilla alamäki on jatkunut jo vuosia. Yhtään valoisammalta ei näytä tilanne myöskään esimerkiksi Brittein saarten joissa. Itämerellä on aikoinaan ollut noin 100 jokea, joissa lohi on lisääntynyt luontaisesti. Tällä hetkellä jokia on jäljellä noin 30. Suomessa on jäljellä Simojoki ja Tornionjoki. Niiden lisäksi pienessä määrin lohta lisääntyy muutamissa, joissa lohta lisääntyy pieniä määriä. Vielä 1950-luvun alussa luontaisen lisääntymisen seurauksena mereen vaelsi yli 5 miljoonaa lohen poikasta. 1980-luvulla määrä oli tipahtanut alle 0,5 miljoonaan, mutta sitä kompensoitiin massiivisilla 6-7 miljoonan poikasen istutuksilla.

1980-luvulla lohen istutusten tuotot olivat hyviä. Mereen vaeltaneet smoltit menestyivät ja kasvoivat hyvin. Koska istutukset perustuvat pitkälti voimalarakentamisesta johtuviin velvoitteisiin, määrät eivät ole merkittävästi pudonneet.

Määrältä suurien istutusten myötä myös lohenkalastukseen kohdistunut ammattikalastus kasvoi. Itämeren pääaltaalla kalastettiin lohta sekä ajosiimoilla että ajoverkoilla. Rannikoiden tuntumassa rysäkalastus keskittyi kudulle pyrkiviin lohiin.

Lohenkalastuksen yksi ongelma on ollut koko ajan se, että kalastuspainetta ei ole pystytty suuntaamaan pelkästään tai pääosin istutettuihin kaloihin vaan kalastus on niin kutsuttua sekakanta kalastusta. Erityisesti tämä pitää paikkansa Itämeren pääaltaalle, jonne valtaosa lohista vaeltaa kasvamaan ennen paluutaan jokiin sukukypsinä.

Istutusten tulokset ovat heikentyneet ja luonnonkannat, joissa ovat veitsen terällä. Merelle syönnösvaellukselle lähtevien lohien ensimmäinen vuosi on haastava ja sen aikana yhä kasvava määrä smolteista kuolee nälkään. Istutetuille laitoksissa kasvaneille lohille ensimmäinen vuosi on vielä luonnonkalojakin haastavampi.

Mitä ja mihin 2024 lohenkalastusrajoitukset vaikuttavat? Kuuntele podcast

Luonnonkantojen arvo on ymmärretty

Jokaisen joen oma lohikanta on yksilöllinen ja sopeutunut juuri sen olosuhteisiin. Tämä on ymmärretty yhä paremmin. Jokiin asennettujen kaikuluotainten avulla pystytään yhä paremmin selvittämään jokeen kutemaan nousevien lohien määrää. Jos määrä jää liian pieneksi tullaan rajalle, jossa Itämeren kalastuskuolevuus voi nousta liian korkeaksi lohikannan näkökulmasta. Tämän takia lohen kalastusta on alettu säädellä yhä tarkemmin.

Ljungan joen kanta on hyvä esimerkki tästä. Jo vuonna 2019 ruotsalainen kalastusalan lehti Fiskejournalen raportoi joen lohia ja taimenia kohdanneesta sairausaallosta ja sen seurauksena kalastus joella kiellettiin kokonaan. Vuonna 2021 ICES raportoi joen lohikannan olevan yhden kolmesta uhanalaisimmasta Ruotsin Itämereen laskevissa joissa.

Kun lohikanta on alamaissa siihen kohdistuva kalastuspaine pitäisi pitää mahdollisimman alhaisena. Sekakantakalastuksessa ei yksittäistä kantaa pystytä kuitenkaan suojelemaan erikseen. Tämän seurauksena ICES ehdotti lohenkalastuksen kieltämistä kokonaan osa-alueilla 29N ja 30 (katso kuva alempana). Tällä olisi taattu Ljungan jokeen palaaville lohille mahdollisimman vapaa reitti jokeen. Suomen päättäjät päätyivät kuitenkin toiseen Ruotsissa jonkin verran parran pärinää aiheuttaneeseen ratkaisuun, jonka mukaan vapaa-ajankalastajat saavat pyytää. Perämeren eteläpuolisilla merialueilla saa ottaa saaliiksi yhden eväleikatun lohen päivässä kalastajaa kohti. Ljungan joen kalat ovat luonnonkantaa eli niillä on rasvaevä tallella. Lisäksi alueella toteutetaan tieteellistä pyyntiä valitun ammattikalastajajoukon voimin Ljungan joen kannan nousureitin selvittämiseksi.

Lue uutinen lohenkalastusrajoituksista sekä tieteellisestä pyynnistä.

Mikä ihmeen ICES?

ICES nimeen törmää säännöllisesti, kun puhutaan esimerkiksi kalastuskiintiöistä. ICES tulee sanoista International Council for The Exploration of the Sea. Se on 20 valtion perustama kansainvälinen organisaatio, jonka tavoitteena on olla maailman johtava merellinen tiedeorganisaatio. Suomi on yksi ICESin perustajajäseniä ja toimijoina ovat esimerkiksi Luonnonvarakeskus ja Ely-keskukset. Kaikki Itämeren rannikkovaltiot kuuluvat ICESiin.

ICESin asiantuntijat tuottavat tietoa muun muassa kalakantojen tilasta ja kestävän käytön rajoista. Organisaation suositukset eivät yleensä päädy suoraan käyttöön vaan EU:n komission antaa niiden perusteella omat esityksensä.

ICES-nimeen törmää myös puhuttaessa kalastusrajoituksista ja tilastoinnista. Tässä yhteydessä puhutaan ICESin pyyntiruuduista tai tilastoruuduista. Ne ovat kooltaan 50 x 50 km alueita, joiden avulla määritetään mistä kalansaaliit on saatu. Ruudut identifioidaan numeroilla. Näitä ruutuja on tarkoitus käyttää myös vapaa-ajan kalastajien saaliin rekisteröinnissä. Alun perin ilmoitusvelvollisuuden piti tulla voimaan jo tälle kaudelle, mutta tuoreimman tiedon mukaan se tulisi käyttöön kaudelle 2025. Ilmoitusvelvollisuus koskee lohen lisäksi myös esimerkiksi meritaimenta.

Maallikon ja jonkin verran asiaa harrastavankin lohenkalastajan näkökulmasta asiaa sekoittaa se, että Itämeri on jaettu tilastoruutujen lisäksi myös pyyntialueisiin. Nekin identifioidaan numeroilla. Molemmat numeroinnit ovat kaiken lisäksi kaksinumeroisia.

Luken sivuilta löytyy seuraava selvitys asiasta: ”ICES-alue: (ICES-osa-alue) ICES on jakanut meret alueisiin (”ICES divisions” ja ”ICES sub-divisions”). Itämeri sijaitsee alueilla (ICES subdivisions) 22–32. Suomen vesialueet ovat alueilla 29 (Saaristomeri (29N) ja osa pääallasta (29S)), 30 (Selkämeri ja Saaristomeren pohjoisimmat osat), 31 (Perämeri) ja 32 (Suomenlahti). Alueet jakautuvat edelleen pienempiin tilastoruutuihin, joilla on kaksi rinnakkaista numerointijärjestelmää, ts. ICES:n käyttämä numerointi ja Suomen valtion käyttämä numerointi”.

Perusviiva

Perämerellä neljän merimailin etäisyydellä perusviivasta saa rasvaevällisiä luonnonlohia ottaa saaliiksi vain touko-elokuun aikana.

Perustana merialuejaolle on sisä- ja ulkoalueiden erottaminen toisistaan. Rajana on sisäisten aluevesien ulkoraja eli ns. perusviiva, joka kulkee uloimpien saarten ja luotojen kautta. Sen ulkopuolinen alue aluemeren ulkorajaan asti on ”ulkomerta”. Netistä perusviiva löytyy esimerkiksi https://kartta.paikkatietoikkuna.fi/karttatasot ja valitsemalla sitten hallinnolliset yksiköt ja sisäisten aluevesien ulkoraja.

Perusviiva löytyy sekä elektronisilta että paperikartoilta kartoilta. Sen sijaan 4 merimailin päähän ulottuvan alueen kalastaja joutuu itse arvioimaan tai päättelemään. Joissakin plottereissa on mahdollista valita veneen ympärille halutun kokoinen ympyrä. Valitsemalla 4 merimailin (4 x 1852 m =7408 m) ympyrä ja pitämällä huolta, että ympyrän sisäreuna pysyy aluevesirajan oikealla puolella pysytään luvallisella alueella.