Ahvenen pohjaonginta ja venepilkintä

Ahvenen venepilkinnästä on moneksi Ahven on varsin oikukas kala. Kansalliskalallamme on keinonsa välttää koukkuun ja pannulle joutuminen sulkemalla suunsa täysin. Toisaalta kalastajan kannalta parhaina päivinä se on yksi viihdyttävin kala kalastaa, sillä silloin kalaa tulee välineestä, väristä ja kalastustavasta riippumatta. Venepilkintä on varsin tehokas kalastusmuoto kesä- ja syysahvenen pyyntiin. Venepilkintäkausi on parhaimmillaan loppukesästä lokakuulle, mutta…

ALOITA PILKKIMINEN

PILKKIMINEN Talvinen pilkkiminen vaatii ongintaa hieman enemmän varusteita, sillä jääkaira on välttämätön, jotta pilkin saa pyytämään. Suosituilla pilkkipaikoilla voi suojakeleillä tietysti pilkkiä muiden jättämillä avannoilla, mutta huonolla tuurilla niitä ei ole tai ne ovat jäässä. Pilkkimisen toinen haaste ovat kotimaan talvet. Monena talvena jäät ovat olleet niin kehnoja, ettei jäille ole paljonkaan asiaa. Varsinkin jos…

Ahvenen pilkintä

Ahvenen pilkintä Ahvenen pilkintä on suosittua vuodesta toiseen, eikä se ole mikään ihme. Kansalliskalamme on sopeutuvaisena kalana levittäytynyt käytännössä maamme joka kolkkaan, lisäksi se pysyy talviaikaan kohtalaisen aktiivisena. Suosiota ei myöskään vähennä sen hyvä maku. Ahven onkin kalastajalle kiitollinen saalis myös ruokapöydässä monipuolisten reseptien ansiosta. Voit tutustua erilaisiin resepteihin Kalaruoka.fi-sivuilla. Ahvenen pilkinnän suosiota siivittää varmasti…

Kuhan pilkintä

Kuhan pilkintä – perusteet Kuha on yksi Suomen suosituimmista istutuskaloista. Ilmaston lämpeneminen ja vesien rehevöityminen ovat myös suosineet lämpimissä ja sameissakin vesissä viihtyvää kuhaa. Tällä hetkellä kuhan löytää todella monesta järvestä maan eteläisimmistä osista napapiirille asti. Kuhan kalastus keskittyi pitkään kudun jälkeiseen uisteluun keskikesällä. Jigikalastuksen myötä avovesisesonki venyi huomattavasti. Pilkkimisestäkin on tullut vähitellen koko talvikauden…

Morripilkintä

Morripilkintä Toimittaja Jari Rannisto Morripilkintää kutsutaan varsin usealla nimellä. Ei siinä, rakkaalla lapsella saa olla monta nimeä. Yksi syy nimipaljouteen voi tietenkin olla alunperin venäläinen nimi mormyshka ja mormyskointi eli pilkkiminen mormyskoilla istuu suomalaiseen suuhun huonosti. Nykyään mormuskaa, mormyskaa, mormyshkaa ja kotimaiselle väännettyä morria käytetään sulassa sovussa sekaisin. Mormyskalla kalastaminen on oma pilkinnän lajinsa samalla…

Millä Suomi pilkkii?

Suomessa pilkitään suomalaisilla pilkeillä! Sen voi todeta kun katsoo Kalastajan Kanavan talvikalastuskyselyyn osallistuneiden 1 013 suomalaisen luottopilkkien listaa. Pystypilkki on yhä suosituin pilkkimalli, ja yksittäisistä pilkeistä Puustjärven Hopeasiipi vei ykköstilan selvällä kaulalla. Nuorten aikuisten ryhmässä tasapainopilkki on kuitenkin pystypilkkiä suositumpi. Viidennelle sijalle ja samalla tasurien kärkeen kapusi savonlinnalainen Kaweri. Tässä podcastissa kuulet Puustjärven Vieheen, Kaweri-Vieheen ja…

Kalastajan Radio: Siikapilkillä

Siika on Suomen eniten istutettu kala. Se ei ole vapavälineillä helppo saalis, mutta erityisesti vähälumiset jaksot talvesta tarjoavat monilla järvillä mahdollisuuden hyviinkin saaliisiin. Siika voi olla haasteellinen pilkittävä, mutta pienillä vinkeillä ja nappiin osuneella paikan valinnalla saalis palkitsee vaivan. Tässä Kalastajan Radion jaksossa Jari Rannisto kertoo vinkit siian pilkintään. Kalastajan Radion mahdollistaa Maa- ja metsätalousministeriö…

Pilkkikaikuluotain kiikarissa? Mitä on hyvä tietää?

Pilkkikaikuluotain kiikarissa? Mitä on hyvä tietää? Kauppallinen yhteistyö: Garmin Pilkkiminen on kokenut melkoisen murroksen. Ukkoutuva ja hiipumisen tiellä pitkään kulkenut laji on kokenut pilkkiluotainten myötä renessanssin. Pilkkijöiden määrän kasvun hiipuminen on taittunut ja paljon nuorempia harrastajia on löytänyt tiensä jäille. Pilkkiluotainten isoa merkitystä tässä kehityksessä on turha kieltää. Toisaalta yhä useampi ikänestori päätyy kokeilemaan pilkkiluotainta…

Kalastajan Radio: Miksi pilkkikaikuluotain?

Pilkkiminen on ollut vuosia hyvin perinteinen ja suhteellisen muuttumaton kalastusmuoto, mutta viimeisinä vuosina on elektroniikka tullut voimakkaasti mukaan myös pilkkihommiin. Kalastajan Radio ottaa tällä kertaa käsittelyyn pilkkikaikuluotaimet ja nimenomaan siitä kulmasta, miksi/mihin se on hyödyllinen apuväline sekä mitä sillä pystyy jäällä tekemään.