Kalastussesonki

Siikaa ongitaan lähinnä keväisin heti jäiden lähdettyä, koska kalat nousevat syönnökselle rannan läheisyyteen jäiden lähdön aikaan. Siiat tulevat syömään hiekka- ja kalliorantojen tuntumaan mm. sukasmatoja, pohjaeläimiä sekä pikkukaloja. Keväinen siianonginta sesonki kestää etelässä maaliskuun loppupuolelta huhtikuun lopulle ja pohjoisessa huhtikuun puolesta välin toukokuun lopulle asti. Kun siikapaikoilta alkaa löytyä lähinnä muita kaloja, tietää siianongintasesongin loppuvan. Toki tällöinkin voi lähteä hakemaan uusia paikkoja ulompaa saaristosta, missä vesi on vielä kylmempää.

Siikaa saadaan jonkin verran myös talvella pilkillä. Siian verkkokalastussesonki on marraskuussa ennen jäiden tuloa siian kutuaikaan.

Kalastonhoitomaksu maksettava

Siian onginnassa on jokaisella 18-69-vuotiaalla oltava kalastonhoitomaksu maksettuna, kun onkena käytetään normaalia virveliä ja kalastonhoitomaksulla voi kalastaa yhdellä virvelillä. Joillain alueilla voi hankkia useamman vavan luvan siian ongintaan, mutta kyseinen lupa pitää hankkia vesialueen omistajalta.

Jos ongintaan käyttää tavallista onkivapaa ilman kelaa, voi yhdellä ongella kalastaa ilman kalastonhoitomaksua.

Kalastustavat

Siikaa ongitaan lähinnä heittokalastusvirvelillä ja painon sekä madon kera. Jotkut käyttävät myös tavallista onkivapaa, mutta onkivavalla 20-40 g painavan painon heittäminen on selvästi virveliä vaikeampaa.

Kalapaikka

Siikaa voi onkia lähinnä merenrannoilla, mutta jotkut kalastajat ovat onnistuneet siianonginnassa myös järvillä. Sisävesillä kannattaa siikaa kokeilla vetouistella alkukeväästä jäiden lähdettyä.

Siikaa esiintyy merellä lähes koko Suomen rantaviivan pituudelta, Virolahdelta Perämeren pohjukkaan asti. Merellä onkimista kannattaa kokeilla alueilla, joissa on hienoa hiekkaa, pikkukivipohjaa tai jopa kalliorantoja. Näissä paikoissa viihtyvät siian ravinto eli sukasmadot.

Mm. Google Mapsin sateliittikartan avulla voi tutkiskella merenrantoja ja sen perusteella etsiä sopivia hiekka- ja kalliorantoja. Siika yleensä viihtyy virta-alueiden lähettyvillä, joten erilaiset kapeikot, rännit sekä salmipaikat kannattaa katsoa tarkkaan. Siikaa ongintaan yleensä noin 1-4 metrin syvyydestä. Jos lähellä on vielä merikartan mukaan syvempää vettä, on todennäköisyys löytää siikaa hyvät. Kokeneet siianonkijat painottavat myös, että veden pinnan tulee olla rikki ja sään aurinkoinen, jotta kalaa tulee. Heidän näkemyksensä mukaan, jos on aivan tyyntä tai kovin harmaata ja kylmää, eivät sukasmadot nouse hiekasta ja tällöin ei myöskään saa siikaa.

Tiheämmin asutuilla alueilla kalapaikan löytää myös seuraamalla muiden esimerkkiä. Vaikka siikaa ongitaan yleisimmin rannalta, voi sitä kalastaa myös veneestä samoilla periaatteilla. Tällöin pääsee pakoon ruuhkaisimmilta paikoilta ja sään lämmetessä voi siirtyä ulommas, jossa siika vielä nappaa koukkuun.

Välineet siian ongintaan

Siianongintaa voi harrastaa hyvin vähillä välineillä. Vavaksi soveltuu melkeinpä mikä tahansa vapa, jolla voi heittää noin 20-40 grammaista painoa. Vavan kannattaa olla vähintään 6,5 jalkainen (n. 2 m) tai pidempi vapa. Koska siian suu menee suhteellisen helposti rikki, kannattaa vavan kärjen olla suhteellisen herkkä. Tämän takia vavaksi toimii esimerkiksi kuhan jigaukseen suunniteltu vapa.

Kelassa tärkeintä on se, että siinä on toimiva jarru. Kela voi olla avo- eli haspelikela tai hyrräkela. Aiemmin siian onginnassa käytettiin lähinnä monofiilisiimaa, nykyään ahkerimmin siianongintaa harrastavat ovat siirtyneet käyttämään kuitusiimaa, sillä yleensä heittokalastuskelalla on valmiina kuitusiima. Lisäksi kuitusiiman kanssa painoa on tuulessa helpompi heittää ja tuulipussia muodostuu vähemmän. Kuitusiiman paksuus voi olla 0,12-0,16 mm. Jos pääsiimana haluaa käyttää monofiilia, on siihen sopiva paksuus n. 0,25 – 0,30 mm.

 Pääsiiman jatkeeksi siian onginnassa tarvitaan liukupaino, lukko tai leikari, tapsi (peruke), koukku sekä matoja.

Painona kannattaa käyttää 20–40 gramman liukupainoa. Siian onginnassa on tärkeää, että siima pääsee liikkumaan vapaasti painon läpi, eikä aiheuta vastusta kalan napatessa syötin. Mitä enemmän vedessä on virtausta, sitä painavampi liukupainon on oltava.

Pääsiimaan pujotetaan liukupaino ja sen perään sidotaan joko leikari tai pieni viehelukko (esim. clinch-solmulla), joka toimii stopparina liukupainolle. Tämän perään tulee tapsi eli peruke monofiilista paksuudeltaan 0,15-0,20 mm. Tapsin pituus voi vaihdella 50-100 cm välillä. Mitä pidempi tapsi on, sitä vaikeampi syöttiä on heittää hallitusti, joten aloittelijan kannattaa tehdä itselleen lyhyempi tapsi. Tapsi sidotaan yläpäässä leikariin esimerkiksi clinch-solmulla. Jos halutaan, että tapsi on helposti vaihdetavissa, kannattaa suosia viehelukkoa leikarin sijaan. Tällöin tapsin yläpäähän tehdään pelkkä normaali lenkkisolmu. Tapsin alapäähän solmitaan koukku (esim. clinch-solmulla).

Koukkuna kannattaa käyttää 6:n-12:n koon terävää yksihaarakoukkua. Jotkut siikaexpertit käyttävät baitholder-tyylisiä koukkuja, mutta myös aivan tavalliset yksihaarakoukut toimivat tähän tarkoitukseen.

Katso tarkemmat ohjeet siikaonkitapsin tekoon.

Syöttinä käy kotipihasta kaivetut kastemadot, mutta jos maa on yhä jäässä, voi myös kaupallisia lieroja hyödyntää. Mato pujotetaan madon vyön yläpuolelta niin, että mato nousee koukun vartta ylös solmuun asti, mutta koukku silti jää ulos. Loppuosa madosta jätetään kiemurtelemaan vapaaksi. Jotkut käyttävät myös katkarapuja syöttinä.

Tarvitset myös siikakellon eli tärpinilmaisijan eli kulkuset, jotka ripustetaan siikaongen varteen tiedottamaan, kun kala napostelee matoa.

Lisäksi kannattaa olla varalla matkassa valmiiksi sidottuja varatapseja, -koukkuja, painoja, tärpinilmaisin sekä tietenkin riittävästi hengissä olevia syöttejä.

Työkalut siian ongintaan

Kalastusmuoto kuin kalastusmuoto vaatii työkalunsa, jotta kalankäsittely hoituu järkevästi, kun kalaa saadaan. Siian ongintaan kannattaa ottaa mukaan vähintäänkin pitkäkärkiset pihdit, puukko, ja pappi sekä mahdollisesti filetti. Siika nielaisee syötin todella syvälle, joten ilman pihtejä koukkua on lähes mahdoton saada irti kalan kurkusta ja silloinkin se voi olla haasteellista. Täten papita kala ennen koukun irrottamista.

Muita välineitä siian ongintaan

Mitä muuta siianonkija tarvitsee mukaansa? No tietenkin mukavan retkituolin tai -jakkaran, jolla voi odotella siikakellojen kilinää, hyvät eväät sekä kylmälaukun, mikäli kotimatka on vähääkään pidempi. Vapa ei välttämättä vaadi telinettä, mutta jos vavan takakahvaa ei halua iskeä santaan, kannattaa vavalle kehitellä jonkinlainen vapateline, joillain on mm. rakettien lähettämiseen suunniteltu teline vapatelineenä rannassa. Suositeltavaa myös on aina pitää mukana ensiapulaukkua ja aurinkolasit sekä riittävä määrä vaatetta. Keväinen kylmän veden äärellä tuuli viilentää istujan nopeasti. Ja tietysti ne tärkeimmät kalastonhoitomaksu ja henkilöllisyystodistus jossain itselle sopivassa muodossa matkassa.  

Siian ongintatekniikka

Siian onginta on varsin helppoa, sillä kun paino, tapsi ja syötti ovat paikallaa, heitetään siikaonki veteen, annetaan painon vajota pohjaan ja kelataan löysä siima pois. Vapa laitetaan pystyyn rantaan ja avataan kelan sanka ja kiinnitetään siikakello. Älä laita siikakelloa vapaan kiinni ennen heittoa, sillä muuten kellosi on samalla suunnalla rantavedessä kuin minne lensi syöttisikin.

Sitten alkaa odottelu ja tärppien kyttääminen. Siikakellon kilahtaessa anna kalan viedä hieman siimaa ja kellon kilahdella pariin otteeseen. Siika tällöin syö matoa ja koukku jää kiinni kunnolla. Vasta tämän jälkeen ota siikakello irti vavasta, nosta vapa pystyyn ja kelaa kala rantaan. Papita kala heti ja vasta sen jälkeen kannattaa kaivaa koukku kurkusta pois. Verestä ja suolista kala heti, jotta liha säilyy mahdollisimman hyvänä.

Jos saat alle kilon siian, kannattaa se suomustaa ja paistaa nahkoineen päivineen pannulla. Jos kala on reilusti yli kilon, soveltuu se hyvin savukalaksi tai jopa fileoitavaksi ja graavattavaksi. Katso siikareseptit.

 

Voit tutustua tarkemmin ongintaan täällä.