Kaikilla kalastajilla tulee päiviä, kun kala ei syö – ei vaikka tekisi mitä. Monia kertoja on tapahtunut myös niin, että kovan työn kautta on löytänyt keinot aktivoida kalat iskuun ja haastavasti alkanut päivä muuttuukin kalantulon osalta olennaisesti paremmaksi. Kalastajan Radiossa on tällä kertaa listattu kahdeksan keinoa, joilla voi jokainen vaikuttaa kalantuloon. Kikkoja, joita kannattaa ehdottomasti kuljettaa mukana vesillä ja testata tiukan päivän tullessa.
Julkaistu 31.10.2018
Kalastajan radio oli Kalastajan Kanavan 2018-2019 tuottama podcast. Rennolla otteella ja positiivisella fiiliksellä Kanavan vetäjä Jyri Kuusisalo vinkkaa mitä kannattaa milloinkin kalastaa ja miten, haastattelee mielenkiintoisia kalastavia vieraita sekä tarinoi ajankohtaisista kalastusasioista tutkimustuloksista kalajuttuihin.