Muovisten kalastusvälineiden keräys pakolliseksi
Toimittaja: Niko Satto
Vesistöjen muoviongelmaa yritetään ratkotaan kalastusvälineiden keräyksellä. Keräys on tulossa pakolliseksi myös Suomessa.
YLE uutisoi asiasta 2.8.2023 otsikolla: Kalaverkkojakin aletaan kerätä ja kierrättää – tuhannella verkolla kalastava epäilee tarpeellisuutta: “Vuosittain kertyisi pari kiloa”.
Oulun yliopiston tutkijatohtori ja projektipäällikkö näkevät, että verkkojen keräämisellä saavutetaan hyötyjä. Kalastaja ja kaupungininsinööri eivät koe erilliskeräystä sen sijaan tarpeelliseksi. Uuden sääntelyn taustalla on EU:n kertakäyttömuovidirektiivi ja laajennetun tuottajavastuun myötä muovisten kalastusvälineiden keräys tulee pakolliseksi myös Suomessa vuoden 2024 loppuun mennessä. Alkuperäinen EU-direktiivi koskee merikalastusta, mutta Suomen lainsäädännössä on päätetty ulottaa laajennettu tuottajavastuu kattamaan myös sisävedet.
Uusi sääntely koskee kalastusvälineiden valmistajia ja maahantuojia. Heillä on velvollisuus järjestää muovia sisältävien kalastuslaitteiden keräys.
Linkki YLE:n juttuun löytyy uutisen lopusta.
Kalastusvälineistä syntyy alle 2 promillea renkaiden kulumisesta aiheutuvasta muovikuormituksesta vesistöön.
Mitä ongelmaa yritetään ratkaista?
Kalastajan Kanavan toimitus pohti uutisen luettuaan, mitä ongelmaa tällä lainsäädännöllä yritetään ratkaista. Aiheesta tehtiin kaksi vuotta sitten Perjantai-illan LivE, jossa taustoja ja myös mahdollisia seurauksia ruodittiin ennen päätöksiä. Katso tästä lähetys.
Vesistöjen muoviroskat ovat merkittävä ongelma valtamerissä. Suomen merialueen roskaantumisen lähteet -raportissa (9/2020, Setälä ja Suikkanen, SYKE) todetaan seuraavasti (vastaavaa tutkimusta ei ole tehty edes sisävesialueelta):
Tehtyjen laskelmien perusteella Suomen merialueen kaupallisessa kalastuksessa pyynnin aikana pyydyksistä irtoava mikromuovikuormitus on vuositasolla enimmillään noin 17,5 tonnia valtaosan tästä ollessa peräisin rysä- ja troolikalastuksesta.
Vertailun vuoksi: tieliikenteen rengaskulumasta syntyy vesistöihin noin 10 000 tonnin mikromuovipäästöt vuosittain lumenkaadon, huleveden, ilman ja pintavaluman mukana.
Raportti ei ota kantaa siihen, mikä osa tuosta 17,5 tonnin päästöistä on torjuttavissa pyydyksiä keräämällä ja mikä osa syntyy joka tapauksessa pyydysten katoamisten ja rikkoontumisten seurauksena. Lisäksi raportti ei ota kantaa vapaa-ajankalastajien käyttämiin pyydyksiin ja onko kyseessä yleensäkään ongelma, jota kierrättämällä voi ratkaista.
Vapaa-ajankalastajien kalastusvälineitä tulee hyvin vähän kierrätettäväksi. Kukapa heittää roskiin käyttövieheet, jos ne ovat ehjät. Mm. Rapala ja Kuusamon Uistin puhui vapaaehtoisen kierrätyksen puolesta ennen päätöksiä. Nyt jää nähtäväksi kuinka paljon kalastusvälineiden kustannukset nousevat.
YLE:n lyhyestä jutusta saa sellaisen kuvan, etteivät tutkijat osaa erottaa vahingossa ja tahallaan vesistöön jätettyjä pyydyksiä kahdeksi eri asiaksi. He eivät tunnu ymmärtävän, että ammattikalastaja ei missään nimessä jätä pyydystä tahallaan vesistöön, sillä pyydykset ovat kallis investointi. Vapaa-ajankalastajalla saattaa verkot jäädä vesistöön sään takia ja verkkojen edullisen hinnan takia.
Ammattikalastajien verkkoja saattavat repiä esimerkiksi hylkeet, myrskyt tai perämoottorit. Suurimpina verkkojen vesistöön päätymisen syinä lienevät tahattomat vahingot, joita ei keräyspisteiden rakentamisella pystytä ratkaisemaan. Ne jäävät yhä vesistöön.
Jutussa puhutut haamuverkot eli ajelehtimaan jääneet rikkinäiset verkot ovat todennäköisesti peräisin ulkoisen tekijän aiheuttamasta pyydysrikosta kuten myrskystä, jäidentulosta tai niiden lähdöstä. Mikäli ammattikalastaja saa pyydyksensä takaisin, hän ottaa rikkoutuneista verkoista talteen ylä- ja alapaulat, jotka kudotaan uuteen verkkoliinaan.
Erikseen jutussa todetaan, että nykyisin jäteastioihin päätyvät verkot menevät poltettavaksi, eivätkä kierrätykseen, joten käyttökelpoista kierrätysmateriaalia menee hukkaan. Relevantti pointti, mutta paljonko niitä rikkinäisiä verkkoja ylipäänsä saadaan pelastettua? Tuhannella verkolla kalastava ammattikalastaja arvioi YLE:n jutussa, että 2-3 kiloa. Ja miten merkittävä tuo hukka on suhteessa erilliskeräyksen järjestämisen vaatimiin kustannuksiin verrattuna?
Huonosti merkityt verkot ovat todennäköisempiä päätymään haamuverkoiksi kuin oikein ja hyvin merkityt.
Kotitarvekalastajille verkkovero?
Kotitarvekalastajiltakin kalaverkkoja saattaa jäädä vesistöön tai rikkoontua. Yleisimmät syyt lienevät, kun myrskyt siirtävät verkkoja eikä kalastaja löydä enää pyydystä. Huviveneet tai hylkeet tietyillä alueilla voivat aiheuttaa vaurioita verkkoihin. Myös nopeasti heikentyneet jäät tai yllättäen jäätynyt vesistö aiheuttaa tilanteen, jossa kalastajan verkot jäävät veteen.
Valitettavasti kotitarvekalastajien verkot ovat nykyään niin halpoja, ettei niiden perään paljon porata, jos somekeskusteluihin on uskomista. Ehkä kuluttajien kalaverkkoihin olisikin perusteltua lisätä muovivero, jolloin kalliimpaa verkkoa ei tekisi mieli viedä vesille, jos on myrskyä tiedossa. Välinpitämättömyysongelmaa ei tietenkään verollakaan kokonaan ratkottaisi.
Rantaroskaaminen kuriin
Maailmalla kalastusroskien osuus rantojen roskista on 27 %. Siitäkin valtaosa on ammattikalastuksen tuottamaa. EU:n muovidirektiivi onkin tarkoitettu koskemaan merialueita ja kaupallista kalastusta. Suomessa lain piiriin tulevat kuitenkin myös sisävedet, vaikka Suomen Ympäristökeskus on tutkinut, että kotimaan rantojen roskista vain 0,32 % on kalastukseen liittyviä roskia. Näistäkin vain 0,06 %, eli 6 roskaa 10 000:sta, on vapaa-ajan kalastajien roskiksi luokiteltavia.
Tavallisen rantatallaajan silmiin tietysti osuvat nämä rannoille jätetyt viehepakkaukset, siimarullat, eväskääreet ja muu satunnainen roska, sillä suosituilla kalapaikoilla roskia voi olla paljonkin. Valtaosa rannoista toisaalta on aivan puhtaita.
Suosituilla rantapaikoilla käy kova kuhina, mutta aika harvoin niiden järjestelyihin on kukaan virkahenkilö paneutunut. Esimerkiksi roskis löytyy enintään sellaiselta paikalta, johon myydään lupia (koskialueet), mutta tavanomaisissa onkipaikoissa niitä harvoin on. Kaupunkialueilta on helposti tunnistettavissa 5-10 suosituinta kalastuspaikkaa, ja jos aidosti halutaan vähentää roskaamista, tulisi näihin laittaa roska-astia, joita tyhjennetään kuntien toimesta riittävän usein sesonkina.
Kun nyt rakennettava keräysinfrastruktuuri tulee satamiin, joissa tyypillisesti ei edes saa harrastaa virkistyskalastusta, vapaa-ajan kalastajien jättämästä roskasta – joka siis muutenkin on kokonaisuudessa vähäinen – ei päädy juuri mitään keräykseen.
Lisäksi kiinnostavaa on nähdä, miten muiden kalastusvälineiden osalta käy. Muoviahan on lähes kaikissa kalastusvälineissä.
Vastuuta valmistajien suuntaan
Onneksi moni kalastusvälinevalmistaja on ryhtynyt vähentämään oma-aloitteisesti muovia ja vaihtamaan pakkauksia kartonkiin.
Kun muovijätteen määrää halutaan vähentää, pitäisi katseita kääntää myös valmistajien suuntaan. Miksi yksikään siimarulla pitää myydä muovipakkauksen sisällä? Eikö muovin sijaan viehe voisi olla pahvirasiassa? Voisiko itse siimarulla olla biohajoavaa materiaalia? Pitääkö jokaiseen pehmovieheeseen liimata muovisilmät, jotka irtoavat 99-prosenttisella varmuudella ennen kuin itse viehe on muuten käyttökelvoton?
Pakkausmateriaalit ovat kertakäyttöisiä toisin kuin kalastusvälineet, joten kalastusvälineet ovat muutenkin EU:n kertakäyttömuovidirektiivissä väärässä kategoriassa. Tuskin kukaan kalastaja hankkii viehettä, verkkoa tai kelaa yhden kerran käyttöä varten.
Toimituksen yhteenveto
Millään yllämainitulla ratkaisuilla ei kuitenkaan korjata muoviongelmaa kotimaan vesistöissä, koska vapaa-ajankalastuksen kalastusvälineiden aiheuttama vesistön muovirkuormitukseen on varsin mitätön. Riittävän selkeää kuvaa siitä, mikä osa vesistön mikromuovikuormituksesta voidaan saada keräyksen järjestämisellä pois, ei raporteista saa. Toivottavasti viranomaiset ja hankkeen vastuuhenkilöt osaavat viisaudesaan varmistaa, ettei keräämisestä tule enemmän päästöjä mm. rengaskuluman kautta kuin mitä kerättävästä materiaalista saadaan hyötyä.
Pahimmillaanhan lain seuraksena käy niin, että sekä keräysinfrastruktuurin luominen aiheuttaa kotimaisille kalastusvälinevalmistajille ja maahantuojille niin paljon kuluja, että kalastusvälineiden hinnat nousevat merkittävästi ja vapaa-ajankalastajan kannattaa tehdä jatkossa kalastusvälinehankintansa ulkomaisista verkkokaupoista. Kuinka tällöin käy varsin vastuullisten kotimaisten valmistajien ja maahantuojien? Nämä kaikki lisäävät ympäristökuormitusta, eivätkä suinkaan vähennä sitä.
