Morripilkintä

Toimittaja Jari Rannisto

Morripilkintää kutsutaan varsin usealla nimellä. Ei siinä, rakkaalla lapsella saa olla monta nimeä. Yksi syy nimipaljouteen voi tietenkin olla alunperin venäläinen nimi mormyshka ja mormyskointi eli pilkkiminen mormyskoilla istuu suomalaiseen suuhun huonosti. Nykyään mormuskaa, mormyskaa, mormyshkaa ja kotimaiselle väännettyä morria käytetään sulassa sovussa sekaisin. Mormyskalla kalastaminen on oma pilkinnän lajinsa samalla tavalla kuin esimerkiksi tasapainoilla tai värikoukuilla kalastaminen. Siinä on omat uittotekniikkansa, vahvuutensa ja heikkoutensa.

Mormyskat eli morrit

Mormyska eli morri on pieni yksikoukkuinen viehe ja sitä käytetään useimmiten yhdessä syötin kanssa. Syötti on yleisimmin kärpäsentoukka. Surviaissääskentoukkaa on hankalampi käyttää, mutta sitä pidetään huonolla syönnillä parempana vaihtoehtona.

Pääosa morreista on suunniteltu uimaan vaakatasossa koukun kärki ylöspäin. Aivan kaikkiin tämä asento ei päde. Mormyskassa on koukun lisäksi hieman jigikoukun päätä muistuttava paino-osa. Paino on joko lyijyä tai volframia. Kevyimmät morrit painavat alle 1 g. Usein volframimorreista ilmoitetaan myös vain päänhalkaisija.

Painon lisäksi myös koukulla on merkitystä. Ohutlankaiseen koukkuun syötti on paljon helpompi pujottaa. Erityisesti ohuet surviaissääsken toukat ovat hankalasti pujotettavissa paksulankaiseen koukkuun. Morrionginnassa koukun väkänen on tarpeellinen apu syötin paikoillaan pitämisessä. Huonolla syönnillä kalat saavat nypittyä toukat yllättävän hyvin väkäsellisestäkin koukusta.

Niin kuin kaikessa kalastuksessa vieheelläkin on oma osansa. Mormyskojen kohdalla on oikeastaan kolme ratkaisevaa asiaa. Koko, muoto ja väri ovat ilmeisimmät, mutta myös morrin kiinnitystavalla siimaan on vaikutuksena.

Morrin kokoon vaikuttavat olosuhteet. Kalastussyvyys määrittelee helposti alarajan morrin koolle. Kevyen morrin vajottaminen 8-10 metrin syvyyteen on helposti pienen ikuisuuden vievä työrupeama. Jos vielä tuivertava tuuli uhkaa viedä siiman mennessään, siimasolmujen riski kasvaa. Salmipaikoissa virtaus voi myös vaikeuttaa morrin saamista takaisin pohjan tuntumaan. Haastavissa oloissa morrin painon kasvattaminen voi olla kokonaisuuden kannalta viisain ratkaisu, vaikka kalat suosivatkin pienempiä kokoja.

Morrin muoto vaikuttaa sen liikkeeseen. Nopeammalla nykäyksellä litteät mallit puskevat sivulle. Samoin vapaassa pudotuksessa litteät yrittävät liukua sivuille. Pääosa tarjolla olevista nykymorreista on painon osalta pyöreitä tai pisaran muotoisia. Tutustuessani ensimmäisiä kertoja morriongintaan 70-luvulla alkuvuosina litteiden morrien osuus oli selvästi nykyistä suurempi.

Morrin värillä on joinakin päivinä iso merkitys. Morrien värikirjo ja yksityiskohtien runsaus on suorastaan ällistyttävä, kun huomioidaan, miten pienistä vieheistä on kysymys. Morreissa käytetään perinteisten värien lisäksi sekä fluoresoivia että pimeässä hohtavia sävyjä. Metallisävyistä kulta ja hopea ovat myös paljon käytettyjä. Patinoitunut lyijyn harmaa tai koko musta voivat hieman vaatimattomista ulkoasuistaan huolimatta olla toimivia huonolla syönnillä.

Syötit

Mormyska syötitetään yleensä 1-4 kärpäsentoukalla. Hyvällä syönnillä kalaa tulee parhaimmillaan ilman syöttiäkin. Toisina päivinä jopa toukkien määrällä tai jopa värillä voi olla merkitystä.  Surviaissääsken toukat voivat olla ratkaisu erittäin passiivisien tai valikoivien kalojen pettämiseksi. Nykyään tarjolla on jonkin verran myös keinotekoisia syöttejä, erilaisia jigimateriaaleista valmistettuja matoja ja mätipalloja.

Morrivapa

Koska vieheet ovat usein hyvin kevyitä ja siima ohutta, mormyskoinnissa käytetään kevyitä vapoja. Morrilla kalastamista varten myydään omia tähän tekniikkaan hyvin sopivia vapoja. Morrivavan tärkein osa on tärpinilmaisin. Erityisesti huonolla syönnillä kalojen tärpit morriinkin ovat niin varovaisia, että kalastaja ei niitä varsinaisesti tunne kädessään vaan useimmiten vain tärpinilmaisimen värähdys kertoo syötin päätymisen kalan suuhun.

Periaatteessa lähes minkä tahansa vavan voi muuttaa morrikalastukseen sopivaksi vaihtamalla vavan kärjen tai lisäämällä siihen sopivan herkän tärpinilmaisimen, joita myydään myös erikseen. Kalastus onnistuu lähes yhtä hyvin myös painavammallakin vavalla. Puolan isompi halkaisija helpottaa siiman oikenemista ja toisaalta nopeuttaa vieheen kelaamista ylös esimerkiksi paikanvaihdon yhteydessä.

Koska morri on usein parhaimmillaan huonolla syönnillä, tärppien ollessa varovaisia, kannattaa hyvään tärpinilmaisimeen panostaa. Säädettävä tärpinilmaisin parantaa tuntumaa käytettäessä eripainoisia morreja.

Siimat morripilkille

Koska morrit ovat hyvin kevyitä, niitä on turha lähteä uittamaan paksulla siimalla, jonka kanssa ongelmaksi tulee vajotuksen hitauden lisäksi tuntuman puute. Pelkkä ohut siimakaan ei vielä yksin takaa tuntumaa. Siiman on myös oiettava helposti. Tämän takia morrisiiman valintaan kannattaakin uhrata muutama ajatus. Erityisesti pilkkisiimat sopivat parhaiten tarkoitukseen.

Morrikalastuksessa siima saa olla ohut. Monofiilisiima on oikea valinta ja halkaisija saa olla 0,10 mm aina 0,20 mm saakka. Paksuuteen vaikuttavat käytettävien morrien ja saaliskalojen koko. Vähemmän morrilla kalastaneelle haarukan puoliväli on hyvä valinta. Ø0,20 mm siiman kanssa kokeneempi kalastaja pärjää jo kirjolohenkin kanssa, kun vain muistaa olla varovainen erityisesti kalan ollessa jään alla avannon lähellä.

Morripilkintätekniikka

Mormyskoilla kalastetaan ahventa yleensä pohjan tuntumasta ja saaliskalojen keskikoko jää esimerkiksi tasapainopilkkijää pienemmäksi. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö mormyskoilla saataisi myös isoja ahvenia. Oma talviahvenennätys on pilkitty morrilla.

Tavallisin tapa uittaa morria on nostaa viehettä hyvin hitaasti samaan aikaan sitä varovasti värisyttäen. Joskus nostot saavat olla hyvinkin korkeita ennen kuin ahven lopulta päättää iskeä. Kaikuluotain on tässä oiva apuväline. Aina edes seisomaan nouseminen ja käden nostaminen yläviistoon ei tahdo riittää.

Morrin nostaminen saa olla hyvin hidasta. Usein tehokkainta on yhdistää nostoon pieni värisytys. Osa kalastajista värisyttää vapaa heiluttamalla sitä vaakatasossa. Toiset taas naputtavat etusormella vavan vartta noston aikana. Kaikuluotain on tässäkin lahjomaton apuri. Se kertoo tehokkaasti, mikä on raitapaitojen mieleen juuri sinä päivänä. Yleensä morri voidaan laskea alaspäin vauhdikkaammin ja aloittaa pohjan tuntumasta taas uusi hitaampi nosto. Joskus ahvenet seuraavat alaspäin kulkevaa morria ja käyvät nappaamassa sen suuhunsa, jos morri syötteineen jätetään pieneksi hetkeksi makaamaan paikoilleen pohjaan.

Joskus ahvenet ovat niin aralla syönnillä, että eivät kestä liikettä juuri ollenkaan. Silloin morria on pidettävä lähes paikoillaan ja tyydyttävä naputtelemaan vapaa sormella. Tärpinilmaisimen hidas painuminen alaspäin paljastaa tärpin.

Kahden vavallla vähemmän solmimista

Itselläni on usein kahdella erilaisella morrilla varustettua vapaa valmiina, jolloin morrivärien vertailu on nopeampaa. Kahden valmiin vavan taktiikka on vaivaton, mutta  morrin vaihtaminen kesken kalastuspäivän on aina mahdollista. Perholukkoa käyttävälle tämä on helppo tehtävä, kun käytössä on morreja, joissa koukun silmä on näkyvillä. Perholukot löystyvät ajan saatossa, joten niiden kuntoa on syytä tarkkailla. Toisaalta ne tarjoavat todella helpon ja nopean tavan vaihtaa viehettä. Osa kalastajista sitoo perustellusti morrit aina suoraan siimaan. Pienessä lukossa tai silmukkasolmussa morri asettuu aina oikeaan asentoon, mutta kiristyvien solmujen kanssa sen sijaan on syytä olla tarkkana, jotta ne eivät kampea morria väärään asentoon.

Läpi pujotettavissa morreissa siima kiinnitetään aina koukun varteen. Käyttökelpoisia solmuja on useita. Siima voidaan kiinnittää uni-solmulla, clinch-solmua tai koukun varteen tehtävällä snell-solmulla. Niissä morreissa, joissa koukun silmä on esillä, vaihtoehtoja on vieläkin enemmän. Siima voidaan pujottaa morrin silmän läpi ja kiinnittää sen jälkeen koukun varren ympärille. Solmu voidaan myös tehdä silmään. Silloin tärkeintä on käyttää silmukkasolmua, jossa mormyska saa heilua vapaasti. Jos käytetään koukun silmään kiristyvää solmua, kuten esimerkiksi clinchiä tai uni-solmua kalastajan pitää kiinnittää huomiota, että solmu pysyy oikeassa kohdassa. Erityisesti kalaa nostettaessa solmu helposti liukuu silmässä ja viehe joutuu väärään asentoon uudestaan pyyntiin laskettaessa.

Katso morripilkinnän ABC -video 

Juttu jatkuu videon jälkeen

Tasurilla tehoa morripilkintään

Morri ei ole erityisen tehokas kalan houkutin. Sen kuuluvuus, näkyvyys ja ”tuntuvuus” (kalan kylkiviiva-aistiin) veden alla on melko vaatimaton. Itse suosinkin tekniikkaa, jossa reiän poraamisen jälkeen ensimmäiseksi tiputan uuteen reikään aina tasapinopilkin. Tasapainopilkki on selvästi tehokkaampi ahventen houkutin ja kaikuluotain myös paljastaa paljon raitapaitojen aktiivisuudesta.

Jos tasapaino kerää reiän alle kaloja, mutta kiinnostus ei riitä tärppeihin, vaihdan hetken päästä morrin tilalle. Toimenpide on kuitenkin syytä tehdä nopeasti, koska välillä ahvenet kaikkoavat reiältä varsin nopeasti. Tasapainopilkin jälkeen voi toki laskea ensin myös pystypilkin ennen morrin näyttämistä kaloille. Reiän hiljentyessä uitan tasapainoa yleensä hetken ja katson kerääntykö reiän alle lisää uteliaita ennen paikan vaihtoa.

Toiminta kalan kanssa

Tärpin jälkeen kala nostetaan jäälle siimasta. Monet pilkkijät heittävät vavan jäälle myötätuulen suuntaan niin pitkälle kuin saavat sen lentämään. Näin jäälle jää mahdollisimman vähän löysää siimaa. Varsinkin 1-4 metrin vedestä kalastettaessa tämä on toimiva tekniikka. Siiman paremman selvänä pysymisen kääntöpuoli on kuitenkin vavan taipumus kastua ja kerätä itseensä lunta ja jäätä.

Jos kalastussyvyys kasvaa yli 5 metrin, siimaa on helposti jäällä niin paljon, että sotkujen riski kasvaa. Silloin on usein helpompi vyyhtiä siima erillään olevien käsien ranteiden väliin. Kalan irrottamisen ja syöttien lisäämisen yhteydessä on kuitenkin oltava tarkkana, koska siima helposti karkaa käsistä, jolloin sotku on tosiasia.

Ikänäkö ja morripilkintä

Ikänäön myötä siimojen sotkuttomina pitämisestä ja siimasotkujen selvittämisestä on tullut aina vain haasteellisempaa. Olen päätynyt morrikalastuksessakin käyttämään uuden tyyppisiä välityksellisiä pilkkikeloja ja kelaan kalat ylös myös morrien kanssa. Kelat ovat niin herkkiä, että valtaosa morreista jaksaa vetää siimaa puolalta. Kelaan kalan ylös, irrotan kalan ja asetan pilkkivavan jakkaralle samalla vapauttaen puolan, jolloin morri alkaa laskeutua pikkuhiljaa pohjaa kohti omia aikojaan. Morrin laskeutuessa pohjaan lopetan ja verestän saaliin.

Morrikalastukseen sopivia hieman pidempiä ja välityksellisille keloille sopivia vapoja on niukasti tarjolla. Useimmat vavat on tarkoitettu hieman painavammille vieheille. Niihin on toki mahdollista lisätä tärpinilmaisimia. Itse olen kuitenkin päätynyt rakentamaan morrivavan itse käyttäen aihiona ohuen titaanilangan ja lasikuidun yhdistelmään tehtyä aihiota. Sen etuna on, että erillistä tärpinilmaisinta ei tarvita. Huono ominaisuutena on aihiossa olevien vaparenkaiden pienuudesta johtuva jäätyminen kovalla pakkasella.

Välityksellisten kelojen kitkajarru ja sotkujen lähes täydellinen puuttuminen mahdollistavat ohuiden siimojen käytön ja kalastamisen hieman syvemmältäkin.

Pilkin ja morrin yhdistelmä

Pystypilkin ja morrin yhdistelmä on usein tehokas tapa ahventen pyyntiin. Pystypilkki kuuluu ja näkyy morria kauemmas. Se on myös selvästi nopeampi tapa vajottaa viehe Ahdin valtakuntaan. Joinakin päivinä yhdistelmä on myös ahventen mieleen pelkkää morria enemmän. Syvässä vedessä yhdistelmä on paljon nopeampi ja helpompi kalastettava kuin pelkkä morri. Pilkin kanssa mormyskan koko voidaan myös pitää hyvin pienenä suuremmankaan kalastussyvyyden häiritsemättä.

Ahventen mieliala vaihtelee usein voimakkaasti päivien välillä ja joskus myös päivien aikanakin. Morrin ja pystypilkin yhdistelmän heikkous on siinä, että välillä näiden kahden vieheen välinen etäisyys voi nousta ratkaisevaan rooliin. Tähän on onneksi olemassa tehokas lääke. Liukupilkki mahdollistaa etäisyyden säätämisen portaattomasti ja kaiken huipuksi vielä nopeasti. Liukupilkin voi myös vaihtaa toiseen tapsia katkaisematta.

Itse aloitan yleensä yhdistelmäpilkinässä 10-15 cm tapsilla, mutta joinakin päivinä pilkin ja morrin välisen tapsin voi joutua pidentämään puoleen metriinkin. Modernit hieman pidemmät pilkkivavat sopivat tähän tarkoitukseen hyvin, kun siirtymien aikana pitkälläkin tapsilla varustetun setin saa pidettyä sotkuttomana. Uusien kelojen puolan pyörimisherkkyyden säätömahdollisuudella voi myös varmistaa, että pilkki ei ohita morria laskuvaiheessa. Lyhyellä tapsilla tämä ei yleensä ole ongelma, mutta pitkällä tapsilla tästä syntyy helposti siimasoppaa.

Morrit yhdessä jigien kanssa

Pilkkikalastuksen kehitys on ollut viimeisen kymmenen vuoden aikana nopeampaa kuin useamman edellisen vuosikymmenen aikana yhteensä. Kaikuluotainten yleistyminen, uudentyyppiset vavat ja kelat sekä esimerkiksi jigien tulo pilkkijäille ovat myllänneet perinnelajia ylösalaisin. Morrikalastuskaan ei ole jäänyt osattomaksi.

Perinteisten kärpästen ja surviaissääsken toukkien lisäksi morrien koukkuihin pujotetaan yhä useammin pieniä kalajigejä tai hyönteisten toukkia jäljitteleviä näköisjigejä. Tähän on vaikuttanut osaltaan jigien kehitys. Nykyään osataan tehdä hyvin pieniä parhaimmillaan vain sentin kahden luokkaa olevia jigejä, jotka istuvat mainiosti myös morripäihin. Tekovieheiden joukosta löytyy pieniä matoja, kärpäsen toukkia, survisissääsken toukkia tai erilaisia hyönteisten nymfejä jäljitteleviä pienoisjigejä. Tekovieheet ovat luonnonsyöttejä kestävämpiä, mutta valitettavasti kalastusteho jää usein hieman heikommaksi.