Miksi kaikkialla ei saa kalastaa maksutta?
Toimittaja: Niko Satto
Suomi on laajojen kalastusoikeuksien maa ja meillä on varsin kohtuulliset kalastuslupamaksut maailman mittakaavassa. Ilmaisia yleiskalastusoikeuksia ovat onkiminen, pilkkiminen ja silakan litkaus, mutta niitäkään ei saa maksutta tehdä aivan joka puolella. Mikäli haluaa kalastaa virvelillä, kalastukseen tarvittavan luvan eli valtakunnallisesti voimassa olevan kalastonhoitomaksun maksamalla voi kalastaa laajalti, mutta silläkään ei joka paikkaan voi mennä. Kalavedet vaativat hoitamista, jonka takia meillä kerätään kalastuslupia. Miksi jossain pitää maksaa ekstraa kalastonhoitomaksun päälle ja jopa maksaa vaikka vaan onkisi tai pilkkisi? Niihin pureudutaan nyt.
Suomessa on kalastajan näkökulmasta laajat jokaisenoikeudet ja kattavat yleiskalastusoikeudet. Onkia ja pilkkiä saa valtaosassa vesistöjämme kokonaan maksutta. Ja siellä, missä saa onkia jokaisenoikeuksin, saa 18–69-vuotias kalastaa kalastonhoitomaksun turvin myös yhdellä heitto- tai vetouistimella ilman lisälupia. Maksuvelvoitteen ulkopuolella olevat ikäryhmät saavat kalastaa uistinvavallakin ilman maksua. Ainoita poikkeuksia näihin oikeuksiin ovat vaelluskalapitoiset virtavedet ja erityislupakohteet. Niissä jokaisenoikeudet eivät ole voimassa, eikä kalastonhoitomaksu yksinään riitä.
Kalastonhoitomaksun hinta on 47 euroa kalenterivuodelta, 16 euroa viikolta ja 6 euroa vuorokaudelta. Maksuvelvollisia ovat 18–69-vuotiaat, pois lukien 31.12.1958 mennessä syntyneet, jotka vanhan lain mukaan olivat jo vapautuneet maksuvelvollisuudesta. Heille maksuvelvollisuutta ei asetettu uudelleen.
Jollekin 47 euron vuotuinen maksu voi tuntua suurelta, mutta sillä saa valtavan kattavat vapakalastusoikeudet sekä mahdollisuuden saada pöytäänsä tuoretta ruokaa. Ja jotta tällaiset oikeudet ja kestävä kalakanta säilyvät, kalavedet vaativat myös hoitamista. Hoitotyö ei onnistu ilmaiseksi ja siksi kalastaminen maksaa.
Kalastonhoitomaksun lisäksi pyydyskalastus kuten verkko-, katiska- ja koukkupyynti sekä vetouistelu useammalla vavalla vaativat myös kalaveden omistajan luvan. Joissain paikoissa riittää suullinen lupa, mutta useiden osakaskuntien alueilla lupamaksut määritelty hyvinkin tarkasti. Lisäksi Ahvenanmaan maakunnan alueella on oma kalastuslupajärjestelmänsä.
Miksei kalastonhoitomaksu riitä kaikkialla?
Suomessa on laajojen yleiskalastusoikeuksien lisäksi koko joukko erityislupakohteita, joihin tarvitaan kohdekohtainen lupa. Maksun taustalla on joko kalakanta, paremmat palvelut tai nämä molemmat.
Monissa erityislupakohteissa elää harvinaisempia luonnonkaloja, kuten taimenia, harjuksia tai rautuja. Joissain kohteissa puolestaan on tehty joko kotoperäisten lajien kuten siian tai pyyntikokoisten kirjolohien istutuksia. Lisäksi alueen kalastusta hallinnoiva taho on saattanut panostaa kohteiden palveluihin ja niihin on rakennettu tulipaikkoja, laavuja, pitkospuita, polkuja, laitureita ja puuceita. Joistain löytyy jopa eräkämppiä retkeilijöille.
Erityislupakohteen lupamaksu kattaa kalaston hoitamiseen, alueen rakentamiseen ja kalastusmahdollisuuksien kehittämiseen liittyviä kuluja. Siten maksu on kalastajan näkökulmasta myös sijoitus luontoon ja harrastukseen. Ympäristön ja kalakannan hoitaminen takaavat, että kohteissa on riittävän vahvat kalakannat, pyyntikokoista kalaa ja mukava käydä kalassa.
Jos lupamaksut joskus tuntuvat kalliilta, luvatta kalastaminen ja siitä kiinni jääminen vasta kalliiksi tulevatkin. Valitettavasti sakkojen kautta maksettavat rahat eivät kuitenkaan päädy kalakantojen hoitoon, mikä olisi kalastusharrastuksen jatkumiselle varsin tärkeää.
Erityislupakohteita hallinnoivat Metsähallitus sekä monet pienemmät tahot, kuten kaupungit, kunnat, kalastusalueet tai osakaskunnat. Osa luvista pitää ostaa yksittäisen toimijan kautta, esimerkiksi näiden kotisivuilta, kun taas osa löytyy verkkokaupoista (esimerkkisi kalapassi.fi ja eraluvat.fi).
Metsähallitus vastaa valtion vesistä
Metsähallituksen hallinnoimat valtion vedet on jaettu vapalupa-alueisiin. Osa vapalupa-alueista käsittää yhden joen tai järven, osa laajempia kokonaisuuksia. Pelkkä kalastonhoitomaksu riittää toisinaan myös Metsähallituksen vapalupa-alueilla. Pääasiassa kalastuspaikat ovat kuitenkin vaelluskalapitoisia virtavesiä tai rauhoitettuja erityisalueita, joissa kalastamiseen tarvitaan kalastonhoitomaksun lisäksi erillinen vapalupa.
Lupa hankitaan jokaiselle vapalupa-alueelle erikseen. Eri alueilla voi olla erilaisia sääntöjä tai sallituissa kalastustavoissa voi olla eroja. Ne on syytä tarkistaa alueen lupaehdoista, jotka ovat luettavissa kohteiden verkkosivuilla osoitteessa eraluvat.fi.
Muun muassa monet lohijokikohteet ovat Metsähallituksen hallinnoimia ja näihin on hankittava ensin pohjalle kalastonhoitomaksu ja lisäksi päiväkohtaiset kalastusluvat kohdekohtaisesti.
Metsähallituksen vapalupa-alueiden tarjonta on runsas. Lapissa Metsähallituksen vapalupakohteita on 77, Pohjanmaan ja Kainuun alueella 13 ja muun Suomen alueella 19. Yhteensä siis toista sataa. Myös Metsähallituksen hallinnoimille merialueille on ostettavissa vapalupa, jonka avulla on mahdollista vetouistella kahdeksalla vavalla tai harrastaa talviongintaa useammalla vavalla.
Vastaavasti Etelä-Suomen vapalupa tarjoaa mahdollisuuksia muun muassa vetouisteluun ja talviongintaan eri järvillä. Alueita löytyy eri puolilta maata ja parhaiten ne löytää eraluvat.fi-palvelun kautta. Lupaehdoissa on karttalinkki retkikartta.fi-palveluun, johon alueet on merkitty.
Erälupien verkkokaupasta, eraluvat.fi lupien selailu ja maksaminen onnistuvat vaivatta. Verkkokauppaa voi käyttää selaimella tai erillisen mobiilisovelluksen kautta. Ostaminen vaatii joka tapauksessa kirjautumisen, joten mobiilisovellus on hyvä vaihtoehto. Sieltä löytyvät myös jo hankitut luvat, jotka on helppo esittää kalastuksenvalvojalle ilman lippusten ja lappusten tulostelua.
Lähteet: Metsähallitus, maa- ja metsätalousministeriö ja Kalatalouden Keskusliitto
