Kesäiset kalapaikat

Kaupallinen yhteistyö: Karttaselain

Toimittaja: Jari Rannisto

Kesä on hyvää aikaa kalastaa. Monilla on lomia tai muuta vapaa-aikaa. Päivät ovat pitkiä ja lämpötilatkin ovat usein suotuisia ulkoilmaharrastuksiin. Useimmat kalalajitkin ovat aktiivisia kesäaikaan, mikä on omiaan helpottamaan saaliin saantia.

Keskikesästä loppukesään ulottuvalle aikajaksolle tyypillistä on pintavesien lämpöisyys. Vähänkään syvemmät vedet kerrostuvat. Harppauskerros, jossa lämpötila muuttuu nopeasti lyhyellä matkalla, asettuu usein 7-15 metrin syvyyteen. Pitkät hellejaksot saattavat painaa harppauskerroksen vieläkin syvemmälle. Kylmistä vesistä pitävät kalalajit tavoittaa harppauskerroksesta tai sen tuntumasta. Muikku, taimenet, lohet, silakka ja nieriä ovat lajeja, jotka tavoittaa usein harppauskerroksesta tai jopa sen alapuolelta. Myös isot hauet uivat usein selkävesillä harppauskerroksen lähellä. Kuha, ahven ja särkikalat pitävät lämpimämmästä vedestä ja ne tavoittaa yleensä selkeästi harppauskerroksen yläpuolelta. Usein nämä lajit liikkuvat jopa aivan pinnan tuntumassakin varsinkin syöntiaikoina.

Kesä on kasvun aikaa

Lämpimät vedet tarjoavat monille kalalajeillemme hyvät kasvuolot ja nopeamman kasvun kauden. Vaihtolämpöisenä eläimenä kala kuluttaa enemmän ravintoa lämpöisessä vedessä, mikä sitten heijastuu nopeampana kasvuna. Koska valoa riittää kesällä pidempään, syöntijaksoja mahtuu päivään useampia.

Kalojen aktiivisuudesta ja nopeammasta kasvusta huolimatta vanha totuus siitä, että pääosa vesistöstä on kohtuullisen tyhjää kaloista, pitää edelleen paikkansa. Petokaloja etsivän kohdalla syöttikalojen löytymisen merkitys pitää paikkansa kesälläkin. Virta-alueet keräävät pikkukalaa ja isompia petoja kesälläkin. Erityisesti jokivesien kohdalla on tarkistettava kalastusrajoitus.fi palvelusta onko kalastusluvallista alueella. Onginta, pilkintä ja viehekalastus kiellot ovat lisääntynet vaelluskalojen suojelemiseksi.

Järvialueillakin salmissa on usein virtauksia, jotka houkuttelevat runsain määrin pikkukaloja. Erityisesti läpivirtausjärvien salmet ovat kokeilemisen arvoisia. Ahven, kuha ja hauki viihtyvät kaikki pitopöytien ympärillä. Virtaavat salmet, joiden tuntumasta löytyy syvempää vettä, ovat varmimpia alueita, koska pedot voivat siirtyä ruokahetken jälkeen pois matalasta.

Vesikasvit ovat keskikesän jälkeen kasvaneet täyteen kokoonsa. Lumpeikot, kaislikot ja vitaikot ovat kaikki hyviä suojapaikkoja pikkukaloille. Pienempiä haukia ja ahvenia tavoittaa kasvustojen reunoista lähes jatkuvasti myös lämpimän veden aikaan. Ahvenparvet laiduntavat tällaisia alueita. Ne eivät useinkaan pysähdy pitkiksi ajoiksi paikoilleen vaan liikkuvat kasvustonreunoja eteenpäin. Usein kalastaja ehtii saada muutaman ahvenen ja sen jälkeen parvi onkin jo ehtinyt siirtyä eteenpäin. Kalastaja voi joko yrittää pysyä liikkuvan parven perässä tai odottaa, että sellainen osuu samalle paikalle myöhemmin. Satojen metrien mittaista kaislikkoreunaa voi laiduntaa useampiakin ahvenparvia.

Erilaiset penkkojen reunat ja pohjasta kohoavat patit ovat isompien selkävesillä liikkuvien ahventen mieleen. Myös pitkät niemenkärjet, joiden läheltä löytyy syvempää vettä tarjoavat ajoahvenille sopivia saalistusmaastoja. Usein samoilla seuduilla saalistaa myös yksittäisiä isompia haukia. Joissakin järvissä selkävesillä lämpiminä päivinä ahvenet ajavat pikkukalaa pintaan. Yleensä tästä kertoo veteen hakkaava lokkiparvi. Usein tämänkin tyyppinen syöntirypäys kestää vain hetken ennen kuin ahvenet jatkavat matkaansa. Saalistava ahvenparvi tuntuu iskevän lähes mihin tahansa syönnin ollessa päällä, jos kalastaja vain ehtii ajoissa paikoille.

Kuhanuistelijan kultakausi

Kuha on petokaloistamme ehkä se, joka on hyötynyt ja hyötyy eniten ilmaston ja samalla vesien lämpenemisestä. Kesäkalastajan kannalta kuha on mukava vastapeluri. Monilla järvillä kesän parhaat kalastushetket osuvat iltaan ja hämärän tuloon. Varsinkin hellejaksoilla kuha nousee silloin aivan pintakalvoon saalistamaan. Jigaus ei välttämättä tuota tulosta, mutta sen sijaan vetouistelu antaa saalista. Hämärissä pintaan saalistamaan nouseva kuha on kiitollinen pyydettävä. Muutama vapa varustettuna hieman erisyvyyksillä kulkevilla vaapuilla voi antaa soutamallakin jo hyvän saaliin.

Päiväsaikaan kuhat tavoittaa hieman syvemmältä. Joissakin järvissä 7-10 metriä tyypillinen kuhien uintisyvyys päivällä. Toisissa se on taas 4-6 metriä. Yleensä kirkkaampi vesi tarkoittaa syvemmällä oleskelua auringon ollessa korkeimmillaan. Myös pintautumisen ajankohta vaihtelee järvittäin. Kaikkein sameimmissa järvissä kuhan uistelu voi onnistua myös keskellä päivää. Jos käytössä on kaikuluotain, kuhien oleskelualueet ja syvyydet selviävät yleensä varsin nopeasti. Kuha ei juuri venettä väistä ja siitä tulee yleensä varsin selkeät kaiut. Illan mittaa uistellessaan voi katsella kuhien uintisyvyyksiä ja valita vieheitä tai niiden painotuksia sen mukaan. Usein valon määrän väheneminen nostaa kuhia lähemmäs pintaa. Siimojen lyhentäminen, painotuksen vähentäminen ja vieheiden vaihtaminen pintakulkuisemmiksi ovat toimivia ratkaisuja.

Virtaavat salmet ovat kuhienkin mieleen. Samoin syvänteiden tuntumasta löytyvät penkat. Vanha kansa uskoi kuhan olevan niin laiska, että se antoi tuulen kuljettaa itseään. Uskomuksessa on sen verran totta, että usein kuhan tapaa tuulenpuoleisilta rannoilta tai penkkojen reunoilta. Laiskuudesta paikanvalinta ei johdu vaan siitä, että tuulen mukana liikkuvat sekä pikkukalojen ravinto että pikkukalat.

Karttaselaimella kalapaikkoja etsimään

Tutuilta kalavesiltä kalapaikkojen etsiminen on helppoa. Yleensä tiedossa on kourallinen paikkoja tai alueita, missä yleensä nappaa. Parhaimmillaan voi pärjätä ilman karttaakin. Vieraammat ja isommat vedet ovatkin jo toisia juttuja. Onneksi on kuitenkin peruspaikkatyyppejä, jotka antavat saalista vesistöstä riippumatta. Näitä kannattaa etsiä Karttaselain-sovelluksella.

Ensimmäinen asia, joka kannattaa selvittää on järven kalakanta. Jos kuhaa ei esimerkiksi ole, ei niitä löydy, vaikka ottipaikat olisivat kartalla kuinka hyvän näköisiä tahansa. Tietoja voi etsi esimerkiksi kalatalousalueiden hoito- ja käyttösuunnitelmista. Joskus niistä löytyy myös arvioita kalakantojen tiloista ja istutusmääristä. Asiaa voi toki tiedustella myös naapureilta tai kanssakalamiehiltä.

Vesien näkösyvyydet, rehevyydet ja kalalajistot vaihtelevat kuten myös sääolot. Kartalta onkin hyvä etsiä etukäteen joukko erityyppisiä paikkoja. Jos ahvenet alkavat löytyä esimerkiksi syvänveden keskellä olevilta pateilta, on helppo keskittyä tämän tyyppisten paikkojen koluamiseen sen sijaan, että ajelisi pitkin kasvuston reunoja. Seuraavalla reissulla tilanne voi olla kuitenkin täysin toisenlainen. Liika ei siis pidä myöskään lukkiutua edellisten vuosien tai viikkojen ottipaikkoihin vaan pitää mieli avoimena.

Kaikuluotaimet ovat yleistyneet venekalastuksessa. Niiden avulla täkykalaparvet on helppo havaita. Jos käytössä on viistoluotain, täkyparvien etsiminen nopeutuu entisestään. Usein myös yksittäiset isommat yksittäiset petokalat havaitaan. Yleensä vanha totuus siitä, että petokalat löytyvät saaliskalojen läheltä pitää hyvin paikkansa. Kiinnitä huomiota, missä syvyydessä kalat liikkuvat. Varsinkin kuhan tavoittaa usein laajoilta alueilta lähes samanlaisista syvyyksistä.

Kaikuluotain on hyvä parivaljakko yhdessä syvyyskartan kanssa. Aina kartan syvyyskäyrät eivät ole juuri oikeassa kohdassa. Penkka voikin hyvin kulkea 10 metrin päässä. Varsinkin ongittaessa kalastajan ulottuvuus on niin rajoitettua, että vene olisi hyvä saada ankkuriin juuri täsmälleen oikeaan paikkaan.

Kasvustojen reunat ovat siitä kiitollisia alueita, että ne houkuttelevat aina pikkukaloja ja usein myös petoja. Kalastaja ei tarvitse niiden löytämiseksi myöskään mitään apuvälineitä. Isommat kaislikot on usein merkitty myös karttoihin. Usein tuulenpuoleiset kasvuston reunat ovat parhaita. Kartalta on hyvä etsiä alueita, joissa syvä vesi tulee lähelle kasvustoa. Pitkälle matalana jatkuva kasvuston reuna ei ole petokaloille lähellekään yhtä houkutteleva. Tässäkin Karttaselain tarjoaa hyvän avun, jotta kalastus voidaan keskittää potentiaalisimmille alueille.

Voit tutkia kalapaikkoja myös ennalta vaikka tietokoneen isolta ruudulta. Tähän toimii myös mainiosti Karttaselain web-versio – eli verkkoselaimessa toimiva karttapalvelu.

Tarkkana virtavesien kanssa

Viimekädessä vastuu kalapaikan luvallisuudesta jää aina yksittäisen kalastajan harteille. Virtaavat vesistöt tarjoavat hyviä mahdollisuuksia esimerkiksi ongintaan. Varsinkin rannikon tuntumassa useimmat joet on luokiteltu nykyään vaelluskalavesistöiksi. Kalastusrajoitus.fi-palvelusta löytyy määritelmä, jonka mukaan voi päätellä onko vaelluskalavesistöksi määritellyllä alueella kalastus luvallista. ”Vaelluskalavesistönkoski- ja virta-alueellaonkiminen ja pilkkiminen on kielletty, ja kielto koskee myös vesialueen omistajaa ja kalastusoikeuden haltijaa. Lisäksi viehekalastus on kielletty koski- ja virta-alueella ilman vesialueen omistajan tai kalastusoikeuden haltijan lupaa (kalastuslain 7 §). Koski- ja virta-alueella tarkoitetaan vesistön sellaista aluetta, jossa vesi virtaa silmin havaittavasti alavirtaan päin ja virtapaikan ylävesi on alavettä ylempänä (kalastuslain 4 §).”

Jos kalapaikan luvallisuus epäilyttää, on parasta valita paikka, joka on varmasti luvallinen.

Liika lämpö on hallaa lohikaloille

Järvissä ja meressä lohikalat voivat sukeltaa kylmemmän veden perässä syvempään veteen. Kalastajan koukkuun tarttunut lohikala on lämpimässä vedessä kovilla. Alamittainen tai esimerkiksi rasvaevällinen rauhoitettu taimen tai lohi ei välttämättä selviä pyynnin rasituksista. Tämän takia myös rasvaeväleikattu järvilohi on rauhoitettu Saimaalla 01.06-31.08.

Istutettua taimenta voi tavoitella vaaditun kalastusluvan hankittuaan monista virtavesistä kesäaikaankin. Veden lämmön noustessa 21 °C luvan myynti lopetetaan useisiin paikkoihin. Vaikka taimen pysyykin koskessa hengissä näinkin lämpöisessä vedessä se ei kuitenkaan kestä pyyntirasitusta vaan vapautetut kalat kuolevat usein. Kalastajan on hyvä ymmärtää tämä, vaikka kalapaikan kalastusta ei kiellettäisikään veden lämmön noustessa liian korkealle.