Jokikalastus rannalta

Toimittaja Niko Satto

Pohjoisen tunturipuro, hieno purjeselkäinen harjus tai kuparinruskea, punaisten ja mustien pilkkujen täplittämä taimen siintelee monen haaveissa, kun puhutaan jokikalastuksesta. Totuus kuitenkin on, ettei Lappi ole mikään kala-automaatti, vaan helposti saavutettavissa olevilta pohjoisen kalapaikoilta kalan saaminen – varsinkin turistille – voi olla todella tiukassa. Maisemat toki ovat hienoja ja palkinto parhaimmillaan upea.

Samaan aikaan pienet lähijoet, varsinkin eteläisen ja lounaisen Suomen sameavetiset joet saatetaan kokea epämiellyttäviksi kalapaikoiksi, vaikka niissä voi asustella isojakin kaloja. On toki totta, ettei sameissa vesissä ole samaa viehätystä, mutta kalastukselliset palkinnot voivat olla todella hienoja.

Monelle, varsinkin nuorelle, Lapin tunturipurot ja jopa lähempänäkin olevat isommat järvet ja merialueet voivat olla saavuttamattomissa. Kalapaikoille ajetaan fillarilla tai mopolla, ja kalastus tapahtuu rannalta, jolloin kalastettava on siellä, mihin pääsee. Siksi tämä artikkeli keskittyy erityisesti pienten lähijokien kalastukseen ja muihin kuin niihin haluttuihin jalokaloihin.

Jokikalastajan kohdelajit

Jokikalastajan kohdelajit vaihtelevat vähän paikan ja vesistön mukaan, mutta lähes kaikissa vesissä on ainakin ahvenia ja pieniä haukia. Etelä-Suomessa kuhakannat voivat pääosin hyvin, joten kuhan voi hyvin tavoittaa ainakin isommista joista jopa rannalta heittäen.

Perinteisten petokalojen lisäksi uistinkalastajien kohteita eteläisen Suomen jokivesissä voivat olla eri särkikalat. Pääasiassa Kokemäenjoen vesissä tavattava toutain on särkikaloista suurin ja kovin taistelija, mutta samalla haastavin pyydettävä. Toutaimen tärppi on raju ja iso toutain jaksaa vääntää vastaan aika pitkäänkin, joten toutainta kannattaa pyytää, vaikka ei aina saisikaan.

Uistimeen voivat jokivesistä iskeä myös turpa ja säyne. Turpaa kalastetaan uistinta useammin perholla, ja etenkin leivänpalalla syötitetty onki voi antaa saaliiksi komean turvan. Säynettä pyydetään ehkä eniten onkimalla, mutta senkin voi saada niin perholla kuin uistimella.

 

Perho- ja onkikalastajan saaliita voivat olla monet muutkin särkikalat, kuten särjet, lahnat, pasurit, sorvat ja sulkavat.

Kalastajan on lisäksi syytä tunnistaa eri lohikalat, sillä niitä esiintyy virtavesissä. Lohikalojen osalta on olennaista tietää mitä saa ottaa ja mitä ei ja milloin on rauhoitusaika minkäkin kalan osalta. Lohikalojen tunnistamiseen saat apua tästä ja rauhoituksiin täältä sekä kalastusrajoitus.fi-palvelusta.

Kalastussesongit

Jokien kalastussesonki erityisesti muiden kuin lohikalojen osalta on yleensä lyhyempi kuin vaikkapa järvillä. Keväällä kun vesi on kylmää ja mahdollisesti tulvii, kaloja on vaikeampi löytää ja ne saattavat olla hyvin passiivisia. Jokikauden avaa yleensä särkikalojen kutunousu huhti-toukokuun vaihteessa. Säyneiden enemmistö tapaa hävitä sen jälkeen joesta merelle tai järvelle, kun taas toutaimet saattavat pyöriä pitkin kesää joessa. Samoin turpia saa joesta kauneimpinakin kesäpäivinä.

Hauet ja ahvenet liikkuvat vähemmän kuin särkikalat. Kuha puolestaan saattaa varsinkin jokisuistoissa liikkua reippaastikin mm. kuoreparvien perässä. Tietyissä jokisuistoissa kuhan kevätsesonki seuraa kuoreen kutuaikataulua.

Lohikalojen rauhoitukset ovat käynnissä elo- tai syyskuusta lähtien marraskuun loppuun, joten nämä on huomioitava syksyllä joella kalastaessa.

Kalastuspaikat

Virtaava vesi on yleensä viileämpää ja hapekkaampaa kuin seisova vesi. Niinpä keskikesällä hauet ja ahvenetkin saattava viihtyä virtavesissä. Joko koskien loppuliu’uissa, mutta joskus myös pienimuotoisten kuohujen alla.

Pääsääntöisesti kuitenkin kovemmassa virrassa oleskelevat lähinnä toutaimet ja turvat, kun taas hauet viihtyvät rauhallisemmissa vesissä. Haukikin saattaa siirtyä pari kertaa päivässä kovempaan virtaan tai ainakin aivan sen reunaan syömään ja palata taas heti syöntirupeaman jälkeen muutaman metrin päähän, pois virtapaikasta.

Myös ahvenia tavoittaa yleensä paremmin jokien hidasvirtaisilta alueilta. Kuha puolestaan voi viihtyä virtaisissakin paikoissa, mutta yleensä niitä tavoittaa syvemmissä montuista kuin esimerkiksi ahvenia.

Kaikenlaiset muodot joenpohjassa houkuttelevat kaloja yleensä paremmin kuin paljas pohja. Jos joessa on kivikkoa tai siltatolppia, niiden läheisyydestä kalaa saa tyypillisesti paremmin kuin tasaiselta ja rakentamattomalta pohjalta. Tietenkin kivikoihin vieheet jäävät herkemmin kiinni, mutta varsinkin kuhan kalastamisessa sääntö on melkeinpä sellainen, että jos vieheitä ei yhtään joudu repimään pohjasta, ei kalaakaan juuri ole luvassa.

Kalastusvälineet

Vavan valinta

Yleinen pääsääntö on, että vapa valitaan pikemmin käytettävän vieheen kuin kalastettavan kalan mukaan. Jos heitetään jigiä tai lippaa, ei ole mielekästä valita kovin järeää vapaa. Jos sen sijaan kalastetaan tosissaan isompaa haukea jerkeillä tai järeillä haukikumeilla, tarvitaan ”oikeat” haukivapa. Keveä jigivapa menee herkästi säleiksi, jos viehe painaa liikaa.

Poikkeuksena pääsäännöstä on ainakin toutain. Iso ”torsti” on sen verran voimakas kala, että ihan keveillä vehkeillä sitä ei taltuteta, olkoonkin että pääsääntöisesti toutainta kalastetaan alle 20 gramman vieheillä, esimerkiksi lusikoilla ja blade baiteilla.

Jokikalastuksessa myös vavan pituudella voi olla merkitystä. Pitkällä vavalla on hankala heittää, jos ei takana on pusikkoa tai puita. Sen sijaan lyhyellä vavalla voi olla vaikea ohjailla vieheittä, jos rantapenkassa on heinikkoa. Jos on etukäteen tiedossa, onko pitkästä vai lyhyestä vavasta enemmän etua, kannattaa luonnollisesti valita se sopivampi. Jos ei ole tietoa, ehkä kompromissipituus on hyvä ratkaisu.

Sopiva kela ja siima

Kela valitaan vapatyypin mukaan. Haspelivapaan haspelikela ja hyrrävapaan hyrräkela. Tai miksei umpikelakin. Sen ominaisuudet eivät juuri vedä vertoja muille kelatyypeille, ja lapsikin oppii helposti heittämään haspelilla, joten umpikela sopii lähinnä nostalgiannälkäisille.

Suuren kalan saa ylös suhteellisen pienellä kelalla, joten tärkeämpää on valita kelan koko sen mukaan, miten paksua siimaa halutaan käyttää. 1000-kokoluokan ”jigihaspeliin” sopii 0,10–0,15 millin monikuitusiima, koska sitä mahtuu tarpeeksi. Tämän paksuusluokan siimalla saa 10-kiloisen kalankin ylös, kunhan kelassa on asiallinen jarru ja kalaa on tilaa väsyttää.

Jos on riskinä, että viehe jää kiinni kiviin, puunrunkoihin tai vaikka polkupyöriin, kannattaa siiman olla paksumpaa ja silloin kelankin täytyy olla vähän jigihaspelia isompi. Esimerkiksi 2500-kokoluokkaa. Kaikista pohjaroinista viehettä ei saa irti millään ja jos alkaa käyttää niin paksua siimaa, että sillä saa vedettyä koukut suoraksi, siimalla on monesti jo negatiivinen vaikutus sekä heittopituuteen että vieheen uintiin.

Matalaprofiiliset hyrräkelat ovat nykyisin suhteellisen keveitä ja näppäriä pienillekin vieheille. Keveään kalastukseen kannattaa valita 200-kokoluokan hyrrä (tai pyöreäpäätykeloista 4000-kokoluokka) ja jos vastapelurina on isompi hauki, pykälää isompi.

Edellä mainitut siimaesimerkit koskivat kuitusiimaa. Jos käytetään monofiilisiimaa, paksuuden täytyy olla noin 1,5–2 kertaa kuitusiiman paksuus. Monofiilisiima on kuitenkin jokikalastukseen erityisen huono valinta, sillä rannalta heitettäessä pohjatärpit syövät vieheitä kohtuuttomasti, kun joustavalla monofiililla vieheitä ei tahdo saada nyittyä irti pohjasta. Samoin tuntuma vieheeseen ja muun muassa kuhan tartuttaminen ovat kuidulla parempia kuin monofiililla.

Vieheet

Jokikalastusvieheistä, kun kyse on näinkin monesta eri kalalajeista, saisi oman artikkelinsa. Käsittelemme aiheen tässä kuitenkin vain pintapuolisesti.

Oleellista jokikalastuksessa on, että vieheen saa sopivaan syvyyteen. Useimmat pikkujoet ovat hyvin matalia, joten syväuintiset vaaput ja raskaat lusikat voi jättää kotiin. Pintauintiset vaaput, kevyet lusikat, lipat, spinnerbaitit (henkarilipat) sekä kevyesti painotetut jigit ja kumivieheet ovat hyviä valintoja näihin paikkoihin. Jos taas kaivetaan kuhaa syvemmistä montuista, voi olla tarpeen käyttää painavampia jigejä. Mitä isompi joki, sen syvempiä ne tavallisesti ovat ja silloin voidaan käyttää raskaampia ja syvemmällä uivia vieheitä. Tutustu tarkemmin erilaisiin viehetyyppeihin.

Erityisesti etelä- ja lounaissuomalaisten jokien sameissa vesissä voi olla tarpeen käyttää näkyvämpiä ärsytysvärejä. Toisinaan toki luonnonvärikin toimii, mutta varsinkaan pienet vivahde-erot eivät juuri sameassa vedessä näy. Värin lisäksi voimakas liike ja ääniärsykkeet voivat lisätä vieheen houkuttelevuutta.

 

Tarvikkeet

Jos kävelee pitkin jokirantaa, haavin kuljettaminen voi joskus tuntua hankalalta. Haavi saattaa kuitenkin olla tarpeellinen, sillä kalan nostaminen joenpenkalle on monesti haastava tehtävä, jos törmä on hiukankin korkealla tai ranta upottava. Vavalla tai suoraan siimasta pitäen voi nostaa pienemmät kalat, mutta ison hauen tai toutaimen nostaminen vavalla voi päättyä siiman tai vavan katkeamiseen.

Myös vaaka ja mitta ovat hyviä kavereita silloin, kun ennätys on tavoitteena. Ja luonnollisesti hyvät irrotuspihdit ovat tarpeen, sillä syvälle nieluun päätynyt viehe on hauen kohdalla hampaiden takia haasteellinen, ja toisaalta esimerkiksi säyneen pieneen suuhun ei tahdo sormia saada mahtumaan.

Siiman ja viehelukon välillä on hyvä olla jonkinlainen peruke. Esimerkiksi fluorihiilisiima (fluorocarbon) kestää paremmin kulutusta kuin itse siima, ja viehemenekin välttämiseksi kannattaa peruketta käyttää, vaikka haukia ei olisikaan odotettavissa. Jos on oletettavissa, että varsinaisesta kohdelajista riippumatta vieheeseen saattaa iskeä myös hauki, peruke vähentää viehemenekkiä.

Kalastusluvat

Heittokalastus pikkujoilla saattaa onnistua yleisen kalastonhoitomaksun turvin. 47 euron (v. 2024) hintaisella vuosiluvalla voi kalastaa yhtä vapaa käyttäen jokseenkin kaikkialla lukuun ottamatta lohikalapitoisia virtavesiä. Jokivesissä tämä vaikeasti tulkittava kalastuslain pykälä saattaa kyllä aiheuttaa harmaita hiuksia.

Monissa suosituissa koskikalastuspaikoissa on selkeät sävelet. Koskialueet ovat erillisluvan piirissä ja koskialueiden ulkopuoliset alueet puolestaan monesti yleiskalastuksen piirissä. Parhaimmillaan alueet on selkeästi merkitty jokirantoihin tai kalastusrajoitus.fi-palveluun. Joidenkin pienempikin jokien rannoille on laitettu selkeät kieltotaulut. Yleensä toki silloinkin koskialueille, joten hidasvirtaisissa osissa voi silloinkin saada kalastaa pelkällä kalastonhoitomaksulla.

Kun lähtee kalastamaan uutta jokikohdetta, kannattaa ensimmäiseksi selvittää Googlen avulla, onko paikalle myytävänä lupia. Jos on, silloin yleensä löytyy myös kartta siitä, missä ja millä tavoilla kalastus on sallittua tai kiellettyä. Jos taas mitään tietoa ei netistä löydy, eikä paikalla ole kieltokylttejä, silloin kyse ei todennäköisesti ole lohikalapitoisesta virtavedestä ja niinpä esimerkiksi säyneen, turvan, hauen ja ahvenen kalastaminen on sallittua kalastonhoitomaksulla.

 

Huomaa, että monin paikoin myös onkiminen ja pilkkiminen on kiellettyä virtavesissä.

Voit tarkistaa rajoitusalueet osoitteesta kalastusrajoitus.fi.

 

Kirjoittaja Niko Satto on aktiivinen hauenkalastaja ja fongaaja. Niko on lisäksi toimittajana Kalastajan Radiossa ja hänen kirjoittamia juttuja voi lukea myös kalastusalan lehdistä. Nikon intohimona on vanhat vieheet ja vehkeet.