Kalastajan Radio: Miksi pilkkikaikuluotain?

Pilkkiminen on ollut vuosia hyvin perinteinen ja suhteellisen muuttumaton kalastusmuoto, mutta viimeisinä vuosina on elektroniikka tullut voimakkaasti mukaan myös pilkkihommiin. Kalastajan Radio ottaa tällä kertaa käsittelyyn pilkkikaikuluotaimet ja nimenomaan siitä kulmasta, miksi/mihin se on hyödyllinen apuväline sekä mitä sillä pystyy jäällä tekemään.

Mateen kulta-aika on alkamassa

Mateen kulta-aika on alkamassa Madesesonki on alkamassa. Mateen kutu sijoittuu säistä ja sijainnista riippuen vuoden alkuun tammikuusta maaliskuulle, jolloin myös kalastajat suuntaavat jäille tämä herkullinen saalis mielessään. Madetta eli matikkaa kalastetaan pääosin keskitalvella, sillä silloin made siirtyy syvistä vesistä matalampiin kutemaan. Madetta pyydetään yleisimmin pilkkien pimeän aikaan tai katiskalla. Madetta voi pilkkiä kalasyötillä varustellulla pilkillä,…