Ahvenen pilkintä

Ahvenen pilkintä on suosittua vuodesta toiseen, eikä se ole mikään ihme. Kansalliskalamme on sopeutuvaisena kalana levittäytynyt käytännössä maamme joka kolkkaan, lisäksi se pysyy talviaikaan kohtalaisen aktiivisena. Suosiota ei myöskään vähennä sen hyvä maku. Ahven onkin kalastajalle kiitollinen saalis myös ruokapöydässä monipuolisten reseptien ansiosta. Voit tutustua erilaisiin resepteihin Kalaruoka.fi-sivuilla. Ahvenen pilkinnän suosiota siivittää varmasti myös välineiden edullisuus ja mahdollisuus kalastaa ilman lupia.

Ahvenia moneen lähtöön

Ahvenen sopeutuvuus ja laaja levittäytyminen tarkoittavat sitä, että sen voi tavoittaa hyvin erityyppisistä vesistä, joissa hyödynnettävät ravinnon lähteet voivat vaihdella paljon. Tämä taas aiheuttaa sen, että ahvenia pilkitään monipuolisilla välineillä ja tekniikoilla. Tekniikoiden kehitystä ei ole myöskään jarruttanut ahvenen kilpapilkintä.

Suuret, kirkkaat ja syvät järvet tarjoavat ahvenelle tyystin erilaisen kasvuympäristön kuin humuksen värjäämä metsälampi. Siitä huolimatta molemmista voi parhaimmillaan tavoittaa suurahvenen. Kun tämä vielä on mahdollista yksinkertaisilla ja edullisilla kalastusvälineillä, ahvenenpilkinnän suosio ei ole mikään ihme.

Erilaiset ympäristöt vaativat omanlaisia tekniikoitaan ja pilkkejään. Pelkkiä selkärangattomia hyväkseen käyttäviä ahvenia on turha tavoitella isolla tasapainopilkillä. Välivedestä kalaravintoa etsiville ajoahvenille taas tasapainopilkki tai jigipilkki voi olla ylivoimainen viehe.

Jääkannen paksuus ja jään päällä olevan lumen paksuus vaikuttavat voimakkaasti ahvenen aktiivisuuteen ja syöntihetkiin. Tämä on omiaan lisäämään haasteellisuutta myös niissä vesistöissä, joissa ahven esiintyy runsaslukuisena. Isojen yksilöiden tavoitteleminen lisää vaikeuskerrointa entisestään. Vanhaksi eläneet raitapaidat ovat nähneet jo lähes kaiken ja osaavat olla sekä varovaisia että valikoivia.

Kalastusluvat ja -rajoitukset

Ahven on pilkkijän tärkein saaliskala. Pilkkiminen kuuluu maksuttomiin yleiskalastusoikeuksiin yhdellä pilkkivavalla iästä riippumatta. Tämä on varsin hieno asia perinteikkään kalastustavan näkökulmasta ja pilkkimiskulttuurin jatkuvuuden kannalta. Pilkkiminen ei kalastustapana poista kalastusrajoituksia. Tärkeintä on huomioida, että pilkintä on pääsääntöisesti kiellettyä vaelluskalpitoisissa koski- ja virtapaikoissa. Muuten pilkinnältä rauhoitettuja vesiä on kuitenkin varsin vähän.

Ahvenella ei ole lakisääteistä alamittaa tai kappalekiintiötä. Tästä huolimatta vastuullisuus on hyvä pitää mielessä tämänkin kalastustavan kohdalla. Monien pienvesien suurahvenkanta on romahtanut liiallisen kalastuspaineen takia. Toisaalta on monia vesistöjä, joista pientä ahventa pitäisi poistaa runsaasti ravintokilpailun vähentämiseksi ja keskikoon suurentamiseksi. Lue lisää valikoivasta kalastuksesta.

Pilkkivälineet ahvenelle

Kaikessa pilkkimisessä kaira on välttämätön varuste. Ahvenen pilkinnässä 4 tuumainen eli halkaisijaltaan noin 10 cm käsikaira on ollut pitkään vakiovaruste. Se on kevyt kantaa ja reikien teko ei vaadi paljoa voimaa. Tasapainolla pilkkijät ovat pitkään käyttäneet hieman isompia kairoja, jotta pilkki ei takertelisi jään reunaan kalaa ylös nostettaessa. Akkukonekairojen ja komposiitin kairamateriaalina yleistymisen myötä yhä useampi pilkkijä on siirtynyt käyttämään suurempaa halkaisijaa, jopa 8″ kairaa – yksi kaira kaikille kaloille. Isommassa reiässä on myös helpompi pitää kaikuluotaimen anturia pilkittäessä. Yhä useammalla pilkkijällä on nykyään myös luotain jäällä.

Ahvenen pilkkijän perusvälineet ovat kuitenkin varsin yksinkertaiset. Käsikaira on aloittelevalle oikea valinta, jos fyysiset rajoitteet tai muut syyt eivät ohjaa valintaa sähkökäyttöiseen malliin. Tämän lisäksi tarvitaan tietenkin pilkkivapa ja pilkki. Pilkkivapojen kirjo voi aluksi hämmentää lajiin vihkiytymätöntä. Hyvä peruslähtökohta on käyttää pientä ja kevyttä vapaa pienille vieheille ja tukevampia välineitä raskaammille vieheille. Myös kalastussyvyys vaikuttaa. Kaikkein pienimmillä puolilla varustetuilla vavoilla pilkin kelaaminen syvästä kestää pitkään, mikä on omiaan hidastamaan kalastusta ja paikan vaihtoa.

Pilkkivapojen kärkiosissa on myös isoja eroja. Niidenkin kohdalla maalaisjärjellä pääsee jo alkuun. Kevyet herkät kärjet on tarkoitettu kevyille vieheille ja raskaita pilkkejä uitetaan tukevammilla kärjillä. Mormuskojen (eli morrien) kanssa käytetään usein hyvin herkkiä kärkiä. Filmi- ja silikoniletkukärjet paljastavat kalan pienimmänkin tärpin. Raskaan pilkin käyttö tällaisessa vavassa vääntää tärpinilmaisimen alas, eikä kärjestä enää voida lukea tärppiä.

Tuoreimpia pilkkivapoja ovat hieman pidemmät noin 50-70 cm pilkkivavat välityksellisellä kelalla varustettuna. Nämä Pohjois-Amerikassa suosiota niittäneet ja viime vuosina Suomeen rantautuneet uutuusvavat ovat selvästi perinteisiä pilkkivapoja arvokkaampia.  Niitä voi suositella kokeiltavaksi, kun pilkkimisen perusteet alkavat olla hallussa.

Ensimmäisiä pilkkivapoja ostaessaan on hyvä saada neuvoja myyjältä tai kokeneemmalta pilkkijältä. Valmiit pilkkisarjat, joissa on vavan lisäksi myös siima ja pilkki ovat huolettomia valintoja, koska osaset ovat vähintäänkin suunnilleen kohdillaan.

Peruspilkkivavat ovat sen verran edullisia, että niitä voi ostaa heti alkuun kaksi erilaista. Toinen hieman kevyemmille pilkeille ja toinen vähän paksummalla siimalla raskaammille vieheille. Siimoissa on hyvä valita talvikäyttöön tarkoitettu versio. Ne oikenevat ja toimivat muutenkin paremmin pilkinnässä. Kevyen vieheen kanssa huonosti oikeneva siima syö tuntumaa ja tärppien havaitsemista.

Mormyskat ovat pilkkijän kevyimpiä ja pienimpiä vieheitä. Niiden kanssa siima saa olla ohutta. Hieman paksumman siiman kanssa ei tule niin paljon sotkuja, mutta tuntuma on vastaavasti huonompi Ø 0,14 -0,18 mm on sopiva haarukka tähän käyttöön. Kokeneet pilkkijät käyttävät näitäkin ohuempia siimoja.

Pystypilkkien ja pienten tasapainopilkkien kanssa Ø 0,20 -0,25 mm on sopiva. Isojen ahventen tavoittelussa reilun kokoisilla tasapainoilla Ø 0,30 mm on hyvä valinta. Jos tavoiteltavat ahvenet ovat todellisia toista kiloisia mörssäreitä tai, jos vesistössä on runsaammin haukia, selvästi paksumpikin siima on paikallaan.

Pilkkejä on paljon erilaisia

Pilkit ovat tärkeä osa välineistöä. Suomi on vieheen valmistajien luvattu maa ja valtaosa pilkeistä onkin kotimaista alkuperää. Pilkit voidaan jakaa nykyään neljään pääkategoriaan.

Pystypilkki on nimensä mukaisessa asennossa siimassa roikkuva viehe. Värikoukkupilkinnäksi kutsutaan yleensä pystypilkin ja värikoukun yhdistelmää.

Toinen viehetyyppi on mormyskat eli morrit, jotka muistuttavat lähinnä jigipäätä, mutta ovat kooltaan pienempiä.

Kolmas pilkkimalli on tasapainopilkki, joka ui vaakatasossa.

Neljäs viehetyyppi on tuorein tulokas. Jigipilkit ovat jigipään ja jigipyrstön yhdistelmiä. Ne muistuttavat asennoltaan ja liikkeeltään tasapainopilkkejä.

 

Muut pilkkijän välineet

Pilkkijällä on syytä aina olla kaulassaan naskalit oman turvallisuutensa vuoksi. Suositeltavaa on myös, että mukana on heittoliina ja kaveri. Katso lisää pilkkijän turvallisuudesta.

Suurin osa pilkkijöistä myös vie kotiinsa kalaa, joten mukana on syytä olla jonkin sortin pilkkijakkara/reppu, pappi sekä pihdit. Sattumahauilta harva välttyy. Mikäli tavoitteena on pienet kukkoahvenet. Kannattaa mukaan napata myös koukunirrotustyökalu.

 

Pilkkitekniikat

Pystypilkkejä käytetään hyvin erilaisilla tekniikoilla. Pystypilkissä voidaan käyttää pelkästään pientä värikoukkua tai pelkkää koukkua, joka varustetaan usein syötillä. Koukku voidaan kiinnittää pilkkiin lukolla, ketjulla tai siiman pätkällä. Värikoukun sijaan siimatapsissa voidaan käyttää myös mormyskaa. Liukupilkit eroavat perinteisistä pystypilkeistä niin, että viehettä voidaan liu’uttaa siimassa, jolloin pilkin alapuolelle jäävän tapsin pituutta saadaan säädettyä. Perussääntö on pidentää tapsia huonolla syönnillä.

Liukupilkkien uusien kehitysaskel on hieman isompien mallien käyttö yhdessä pienten jigipilkkien kanssa isojen ajoahventen tavoittelussa.

Pystypilkkien perusuitossa kalastetaan lähellä pohjaa. Uudella reiällä voidaan pilkillä pöllyttää pohjaa muutamia kertoja. Sen jälkeen pilkkiä uitetaan hieman ylempänä pohjasta. Pilkin nosto tapahtuu pienellä nykäisyllä, jonka jälkeen pilkin annetaan vajota alas. Pilkin muotoilusta riippuen pilkki laskeutuu väristen, leijaa sivulle tai mutkittelee välähdellen alaspäin. Muutamien nykäisyjen jälkeen pidetään lyhyt tauko, jonka aikana kalalle annetaan hieman aikaa iskeä koukkuun. Jos pilkissä käytetään syöttiä, tauko voi olla pidempi. Pelkkää värikoukkua käytettäessä oikea sävy on ensiarvoisen tärkeä ja pilkkijä saa varautua vaihtamaan värikoukkua, jos tärppejä ei ala kuulua. Katso video värikoukkupilkinnästä.

Tasapainopilkeissä ja pilkkijigeissä yleisin tekniikka on hieman erilainen. Uudella reiällä uitto aloitetaan heti jään alta. Lyhyen uittamisen jälkeen viehettä lasketaan hieman alaspäin. Näin toistetaan, kunnes ollaan vajaan metrin päässä pohjasta. Joissakin vesistöissä tasapainopilkkiä ei lasketa vesikerroksen puoliväliä alemmas. Saalistavat ahvenet nousevat useita metrejä pilkin luo.

Itse uitossa pidetään nykäisyn jälkeen tauko, jonka aikana sivulle syöksähtäneen tasapainopilkin annetaan liukua takaisin reiän alapuolelle ennen seuraavaa nykäisyä. Tasapainopilkin tai jigipilkin uitossa tauot ovat lyhyitä ja uitto on pääosin rytmikästä kohtalaisen terävää nykäisemällä tapahtuvaa uittoa. Oikeaa rytmiä voi opetella altaassa tai kirkkaalla jäällä uittamalla pilkkiä niin lähellä jään alla, että sen näkee. Tasapainopilkin ei yleensä anneta pysähtyä kokonaan. Osa pilkkijöistä suosii isojen ahventen houkuttelussa vain harvoja vetoja taspainopilkeillä ja jigipilkeillä ja välissä pelkkää väristelyä. Katso video ison ahvenen pilkintä kirkkaissa vesistöissä.

Mormyska eli mormuska eli morri on pilkkijän vieheistä pienin ja sitä uitetaan kaikkein rauhallisimmin. Yksi syy on varmasti se, että morria käytetään pääasiallisesti syötitettynä kärpäsen tai surviaissääsken toukalla. Yleensä morri tiputetaan uudella reiällä pohjaan ja sen jälkeen alkaa hidas tasainen nosto samalla värisyttäen. Kalastuspäivien välillä voi olla suuria eroja, kuinka korkeita nostoista tehdään. Välillä ahvenet seuraavat mormyskaa parikin metriä ylöspäin ennen kuin iskevät siihen. Morrin uittoa voidaan ryydittää harvakseltaan muutamalla tasapainopilkin uittoa muistuttavalla nykäisyllä, mutta niiden jälkeen palataan taas hitaaseen uittoon. Oikein huonolla syönnillä ahvenet suostuvat iskemään vain paikoillaan värisytettyyn morriin.

Syötillä vai ilman?

Pilkkijällä on valittavinaan kolme syöttiä. Kesäkalastuksessakin käytettäviä matoja on myynnissä läpi vuoden. Purkeissa myytävät kärpäsen toukat ovat edullisia ja suosituimpia pilkkisyöttejä. Kolmas vaihtoehto on surviaissääsken toukat. Niitä pidetään usein ykkösvalintana, mutta niiden käyttö on huomattavasti työläämpää kuin isompien ja helpommin koukkuun pujotettavien kärpästen toukkien.

Yleensä syöttien kanssa pystypilkeissä käytetään tapsin kanssa yksihaarakoukkua tai morria. Mikään ei estä syötittämästä kolmihaaraista värikoukkua, mutta se lienee harvinaisempi tapa.

Tarjolla on myös kärpäsentoukkia jäljitteleviä tekosyöttejä. Ne ovat kestäviä, mutta yleensä kalastusteholtaan luonnonsyöttejä heikompia. Ne ovat kuitenkin hyvä hätävara, jos oikeita syöttejä ei ole tarjolla. Morriin voi myös pujottaa erilaisia mikrojigejä. Niiden teho vaihtelee vesistön ja päivän sekä jigin herkkyyden mukaan.

Kaupassa syötit ovat jääkaapissa ja viileässä niitä pitää kotonakin säilyttää. Kärpäsentoukat koteloituvat nopeasti lämmössä. Vesillä luonnonsyötit eivät taas saa päästä jäätymään. Takin ulkotasku on yleensä riittävän lämmin. Kovemmalla pakkasella housuntasku tai takin povitasku voi olla tarpeen.

Huonolla syönnillä syötti on kieltämättä tehokas. Se kerää kuitenkin yleensä tasapaino- ja jigipilkkejä pienempää kalaa. Osa kalastajista tyytyykin käyttämään tasapainoa välttyäkseen syöttien kanssa puuhastelusta ja keskittyy samalla hieman isompiin saaliskaloihin. Oikein huonolla syönnillä sydäntalvenaikaan syötti yhdessä morrin kanssa voi olla ainoa toimiva viehe.

Ahvenen pilkkipaikat

Ahven on levittäytynyt niin erilaisiin vesiin, että myös ottialueet vaihtelevat paljon. Merialueella isommat ahvenet tapaa yleensä matalimmilta alueilta. Syvässä pilkkiminen antaa saaliiksi yleensä vain pienempää ahventa. Merellä ahventa kannattaa lähteä etsimään kasvustojen tuntumasta. Myös hieman kauempana rannasta olevat kivikkoalueet ovat kokeilemisen arvoisia.

Pienet matalat järvet voivat olla pilkkijälle hankalia. Niissä vesi jäähtyy helposti kokonaan syksyllä, eikä yhtään lämpimämpää vettä löydy mistään. Jos jääkansi tulee nopeasti, tilanne saattaa olla parempi. Alueet, joissa liikkuu saaliskalaa, ovat kokeilemisen arvoisia. Yleensä kasvustojen reunat tarjoavat suojaa pikkukaloille ja ahven löytyy niiden tuntumasta.

Hieman isommissa ja syvemmissä järvissä on alueita, joissa pohjan syvyys muuttuu. Ahven ei talvisin löydy välttämättä pohjasta jyrkistä penkoista vaan hieman loivemmat alueet houkuttavat niitä useammin. Jyrkempien penkkojen tuntumassa välivesi sen sijaan on enemmän kalastajan mielenkiintoa herättävä alue. Tällaisilla paikoilla liikkuvat ajoahvenet ovat kuitenkin arvaamattomia. Niiden liikkeitä on hankala ennakoida. Tuottoisa alue voi olla seuraavana päivänä täysi autiomaa.

Syvän veden keskellä olevat matalammat alueet ovat aina kokeilemisen arvoisia vesistön koosta riippumatta. Jos ympärillä on todella syvää, matalamman alueen päällinen on ilman muuta kokeilemisen arvoinen isomman ahvenen saalistuspaikka.

Pitkät niemenkärjet, syvemmät salmet ja syvän veden tekemät pussimaiset muodot matalamman veden alueelle ovat kokeilemisen arvoisia. Kun kaloista saadaan merkkejä, ottisyvyyteen on hyvä kiinnittää huomiota ja etsiä kaloja vastaavista syvyyksistä.

Kaikuluotain kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

Pilkkiluotaimet ovat yleistyneet voimakkaasti viimeisten vuosien aikana. Ne ovat varmasti lisänneet kalastajien saaliita, mutta vieläkin enemmän ne ovat opettaneet käyttäjilleen kalojen käytöksestä. Näitä oppeja voi hyödyntää myös silloin, kun luotainta ei ole käytössä.

Luotaimen näytöltä selviää nopeasti, onko uudella reiällä kaloja tai saapuuko niitä muutaman pilkin houkutusvedon aikana. Kaikuluotain on todistanut tasapainopilkkien tehon kalojen houkuttelijana. Niitä on hyvä hyödyntää, vaikka ahvenet eivät niihin iskisikään. Nopean pilkin vaihdon aikana kalat eivät vielä ehdi hävitä reiän alta. Toinen valmiiksi viritetty vapa varmistaa vaihdon nopeuden.

Luotain helpottaa ja nopeuttaa syvyyden arviointia. Parhaimmillaan anturia varten ei edes tarvita avantoa. Jos jäällä on vettä, pilkkianturin painaminen jäätä vasten kertoo, paljonko vettä on paikalla. Luotaimen näytöltä on helppo tunnistaa myös välivedessä uivat kuore- tai muikkuparvet ja mahdollisesti niitä seurailevat raitapaidat.

Ahvenen pilkinnän taktiikka jäällä

Pilkkijän taktiikka vesillä riippuu kalastuskohteesta. Pienemmällä alueella voidaan etsiä oikeata ottisyvyyttä poraamalla reikiä rannasta syvään päin. Kun syvyys, jolla ahvenia näyttäisi olevan löytyy, reikiä pyritään tekemään siksakkina syvyyskäyriä mukailleen.

Jos ahvenparvi löydetään selkämatalalta, matalan päälle voidaan porata reikiä sinne tänne. Usein parvet liikkuvat matalan päällä ja paras tulos saadaan, jos parven liikettä pystytään seuraamaan. Parvet voivat olla myös pienempiä vain joidenkin kalojen kokoisia. Pohjaparvi on helpompi pitää paikoillaan kuin jatkuvassa liikkeessä olevat ajoparvet. Jos parvi kiertää selkämatalaa, odottelu on hyvä lääke. Parvi kiertää aluetta ja osuu kohta uudestaan paikalle.

Varsinkin lumisella jäällä liikuttaessa kannattaa lumessa olevat pälvet ja laikut huomioida. Niiden alla on valoa enemmän, mikä houkuttaa sekä pikkukaloja että ahvenia. Sama pätee leveämpiin railoihin. Osa kalastajista tekee kotivesilleen laikkuja kolaamalla lumet pois pieneltä alueelta. Alueelle ei välttämättä heti ilmesty ahvenia, mutta yleensä ajan kanssa niitä alkaa kertyä laikun luo. Ainakin tiedossa on yksi varma kokeilemisen arvoinen paikka.

Avantojen kohdilta valoa tunkeutuu jään alle runsaasti. Tämä saattaa myös pelottaa ahvenia. Sen takia onkin hyvä idea koittaa välillä kalastaa niin, että jättää avannon täyteen sohjoa. Erityisesti syönnin tuntuessa huonolta tämä on kokeilemisen arvoinen asia.

Varsinkin isommat ahvenet ovat usein arkoja. Monet kokeneet pilkkijät pitävät hangella rahisevaa pulkkaa kalojen karkottajana. Myös pelkkä reikien poraaminen voi sulkea kalojen suun. Usean reiän poraaminen kerralla ja niiden kalastaminen järjestyksessä voikin olla tuottoisa tekniikka. Kotimatkalla voi myös kokeilla vastaan tulevat reiät, jos ne eivät ole menneet päivän aikana jäähän. Ne ovat saaneet rauhoittua pitkään.

Toimittaja Jari Rannisto on harrastanut kalastusta pikkupojasta asti. Suurimmat mielenkiinnon kohteet ovat vetouistelu, jigikalastus, venekalastus, ahvenen ja kuhan kalastus kaikilla tekniikoilla ympäri vuoden. Kalastus- ja venetoimittajan töitä hän on tehnyt freelancerina yli 30 vuotta ja satojen lehtijuttujen lisäksi kirjoittanut 5 kalastuskirjaa.