Saako vapaa-ajankalastaja myydä kalaa?
Mitä on syytä tietää, jos lisätulot kiinnostavat?
Toimittaja Niko Satto
Vuoden 2016 alusta voimaan tulleessa kalastuslaissa rajoitettiin ensimmäistä kertaa kalasaaliin myyntiä. Nykyisen lain mukaan vapaa-ajankalastajat saavat myydä 100 kiloa kalaa vuodessa, kun aiemmin määrää ei ollut lainkaan rajoitettu. Onko tämä ongelma ja onko laissa oleva pykälä ylipäänsä tarpeellinen ja järkevä? Jos lisätienestit kiinnostavat, mitä on syytä huomioida?
Puruveden ammattikalastajat lähtevät iltahämärässä nuotan vetoon.
Kalastuslain (10.4.2015/379) 91 pykälä saaliin ensimyynnistä sanoo seuraavaa: ”Saaliin ensimyyntinä pidetään kauppaa, jossa kala myydään ensimmäisen kerran sen saaliiksi saamisen jälkeen. Muut kuin kaupalliset kalastajat eivät saa harjoittaa sisävesiltä kalastamansa tai lukuunsa kalastetun saaliin ensimyyntiä lukuun ottamatta suoraan lopulliselle kuluttajalle satunnaisesti myytävää vähäistä kala- tai rapuerää.”
Laki ei suoraan sano, paljonko on ”vähäinen kala- tai rapuerä”, mutta lain valmistelutöiden mukaan vähäisenä määränä voitaisiin pitää enintään sataa kiloa perkaamatonta kalaa taikka kolmeasataa rapua vuodessa.
On myös tärkeää muistaa, että laki sallii myynnin vain suoraan lopulliselle kuluttajalle. Hallituksen esityksessä todettiin, että ”pienen määrän myynti sallitaan, jotta tavanomainen naapurille tai tuttaville tapahtuva vähäinen myynti olisi jatkossakin mahdollista. Tämä ei vaikuttaisi valvontaan, eikä oleellisella tavalla kaupallisten kalastajien toimintaedellytyksiin, koska myynti olisi sallittua vain lopullisille kuluttajille. Kauppaan ja ravintoloihin tapahtuva myynti jäisi kokonaan kiellon piiriin.”
Niin ikään on huomattava, että sadan kilon myyntioikeus koskee vain sisävesiltä saatuja saaliita. Merialueelta saadun saaliin ensimyynnistä ja sen rajoituksista säädetään Euroopan Unionin lainsäädännössä ja sen toimeenpanemiseksi annetussa kansallisessa lainsäädännössä. Lain mukaan vapaa-ajankalastajan mereltä pyytämän kalan myynti on yksiselitteisesti kiellettyä.
Vapaa-ajankalastaja saa siis myydä vuoden aikana korkeintaan 100 kiloa perkaamatonta, sisävesiltä pyydettyä kalaa tai 300 rapua suoraan kuluttajalle.
Molemminpuolista närkästystä herättänyt pykälä
Kun laki yhdeksän vuotta sitten säädettiin, se herätti närkästystä sekä vapaa-ajankalastajien että järjestöjen ja viranomaisten piirissä. Vapaa-ajankalastajat erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomessa vastustivat rajoitusta, kun taas järjestö- ja viranomaistahot olisivat rajoittaneet enemmänkin.
Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestön (SVK) silloinen toiminnanjohtaja Ilkka Mäkelä ihmetteli YLE:n tekemässä artikkelissa jo keväällä 2015, miksi kalaa saa myydä edes pienissä määrissä. Mäkelä totesi, ettei tällaista lakia pystytä valvomaan, ja järjestössä nähtiin, ettei harrastajien pitäisi myydä kalaa lainkaan.
Hämeen ELY-keskuksen silloinen kalatalouspäällikkö Jukka Muhonen yhtyi samassa artikkelissa SVK:n näkemykseen toteamalla, että uutta kalastuslakia on käytännössä mahdotonta valvoa. Muhonen piti päätöstä poliittisena kompromissina.
Vaikeasti valvottavan lain toteutuminen on siis pian yhdeksän vuoden ajan ollut vapaa-ajankalastajien omantunnon varassa. Kun saalista voi myydä eri henkilöille ja kun siitä ei pidetä minkäänlaista rekisteriä, vapaa-ajankalastaja voi myydä kalaa jopa kymmenkertaisesti lain salliman enimmäismäärän ilman, että siihen puuttuu kukaan muu kuin korkeintaan tarkkasilmäinen naapuri.
Oliko huoli oikea?
Kuva: Kotimaista kalaa annetaan ja ostetaan sekä myydään -Facebookryhmä
Nyt, yhdeksän vuotta myöhemmin voidaan varmasti kohtuullisen hyvin arvioida, olivatko nuo lain säätämisen aikaiset huolet perusteltuja. Onko vapaa-ajankalastajien kalanmyynti siis ongelma?
”Ei niin kauan, kun tehdään ’by the book’ [sääntöjen mukaan]. Edes yksittäinen isompi, vaikkapa nuottaporukan ylimääräinen muikkusaalis, ei ole ongelma. Ongelmaksi asia muuttuu, kun vapaa-ajankalastajan kaupallisesta toiminnasta tulee systemaattista ja ammattimaisen kaltaista, mutta ei kuitenkaan rekisteröityä”, arvioi Metsähallituksen erityisasiantuntija Eetu Karhunen.
Lain valmistelutöissä ollut Kalatalouden Keskusliiton järjestöasiantuntija Mikko Malin yhtyy Karhusen näkemykseen.
Kuva: Kotimaista kalaa annetaan ja ostetaan sekä myydään -Facebookryhmä
”Lainsäätäjä on tuolla pykälällä tarkoittanut, että vapaa-ajankalastaja voi myydä oman ylimääräisen saaliinsa hyötykäyttöön naapureille ja kyläläisille. Nyt kun Facebookissa on ryhmä Kotimaista kalaa annetaan ja ostetaan sekä myydään, jossa jotkut vapaa-ajankalastajat myyvät kalaa usein ja tarkoituksella, se ei enää ole lain hengen tarkoittamaa satunnaisen ylijäämäsaaliin myyntiä”, Malin toteaa.
Kalatalouspäällikkö Muhonen pohti yhdeksän vuotta sitten, että ratkaisuna voisi toimia kaikkien kalaa myyvien rekisteröityminen. Malin ihmetteleekin, miksi jotkut haluavat venyttää lakipykäliä sen sijaan, että rekisteröityisivät suoraan kaupallisiksi kalastajiksi.
”Kaupalliseksi kalastajaksi rekisteröityminen on Suomessa helppoa, ja sillä välttäisi lain rikkomisen tai ainakin harmaalla alueella toimimisen”.
Harmaa talous rehottaa
YLE:n haastattelema Muhonen näki aikanaan saaliita myyvät vapaa-ajankalastajat enemmänkin veroja kiertävinä harmaan talouden edustajina kuin vapaa-ajankalastajina. Kuten Metsähallituksen Karhunen toteaa, näin tapahtuu silloin kuin pienimuotoinen vapaa-ajankalastuksen saaliin myynti naapureille muuttuu systemaattiseksi ja ammattimaiseksi myyntitoiminnaksi.
Vaikka YLE:n artikkelissa puhuttiin mahdollisuudesta myydä ”pimeästi”, ei vapaa-ajankalastajan tekemä kalanmyynti ole kuitenkaan missään tilanteessa verovapaata – edellyttäen, että noudattaa lakia.
Tuloverolain 89 pykälän ja sitä tarkentavan Verottajan ohjeen mukaan nimittäin:
Verovapaasti myytäviä luonnontuotteita voivat olla ainoastaan kävyt, marjat ja sienet sekä kasvit tai niiden osat. Muiden kuin laissa nimenomaisesti mainittujen luonnontuotteiden myynnistä saadut tulot ovat tämän vuoksi veronalaista tuloa. Veronalaista tuloa on esimerkiksi eläinten tai niiden osien myynnistä saatu tulo.
Suurin osa rekisteröitymättömistä kalanmyyjistä esimerkiksi sosiaalisen median kalanmyyntipalstoilla tuskin ilmoittaa tulojaan verottajalle.
”Kun ei makseta veroja, voidaan myydä halvemmalla ja näin vaikeutetaan ennaltaan hankassa tilanteessa olevien kaupallisten kalastajien mahdollisuuksia tulla toimeen työllään. Tällainen toiminta ei ole hyvää mainosta vapaa-ajankalastajille. Vapaa-ajankalastajat moittivat usein kaupallisia kalastajia, mutta kyllä oma pesä pitäisi ensisijaisesti pitää puhtaana”, Malin muistuttaa.
Jigikalojen myyntiä
Kalojen pyyntiin käytetyllä menetelmällä ei ole myynnin kannalta merkitystä. Laki koskee yhtä lailla verkoilla tai katiskalla pyydettyä saalista kuin jigillä tai vetouistellen saatuja kaloja.
”Esimerkiksi Saimaalla on kaupallisia kalastajia, jotka pyytävät kuhaa talvisin verkoilla ja kesällä uistelevat niitä. Tämä voi olla hyvinkin järkevää verkkokalastusrajoitukset huomioon ottaen. Kun kylmäketju on kunnossa, vetouistellen pyydetty kuha kelpaa erinomaisesti tukkuliikkeillekin”, Malin sanoo.
Pyyntitapa sinänsä ei olekaan ongelma, mutta eri pyyntimuotojen hyödyntäminen kaupalliseen kalastukseen saattaa herättää pahennusta lupapolitiikan näkökulmasta. Kymmenen rysän lupahinta voi olla 800 euroa vuodessa, mutta kaupallista vetouistelua voi harrastaa esimerkiksi 30 euron hintaisella vuosiluvalla.
”Yhteislupa-alueiden uisteluluvat on alun perin ajateltu vapaa-ajankalastukseen. Kaupalliseksi kalastajaksi rekisteröityneet voivat perinteisten verkkojen ja rysien sijaan pyytää saalistaan nykyisin myös uistelemalla, jolloin vapaa-ajankalastuksen lupien idea muuttuu alkuperäisestä. Tämä aiheuttaa jonkin verran keskustelua vesialueen omistajien keskuudessa. Pitäisi siis tehdä erikseen kaupallisen kalastuksen vetouistelulupa, mutta on vähän kysymysmerkki, antaako lainsäädäntö tähän mahdollisuuden”, Metsähallituksen Karhunen pohtii.
Saaristomerellä, ainakin Turun kaupungin virkistyskalastusalueilla, on vapaa-ajankalastajilta saatujen vihjeiden mukaan tavattu ammattimaista verkkopyyntiä, kun kaupallinen kalastaja on ostanut riittävän monta verkkolupaa vetääkseen koko lupa-alueen täyteen kaupallisia pyydyksiä. Tämäkään tuskin on kaupungin virkistysalueiden alkuperäinen idea.
”Sisävesikalaa” mereltä
EU-lainsäädäntö kieltää yksiselitteisesti merialueelta pyydetyn kalan myymisen vapaa-ajankalastajilta. Tämänkin lainkohdan osalta sekä rajanveto että valvonta ovat osoittautuneet mahdottomiksi.
”Kun vapaa-ajankalastaja myy Porista tai Porvoosta saatua kuhaa, monessako tapauksessa se on oikeasti saatu sisävesiltä? Porissa ja Porvoossa on aika vähän järviä. Hidasvirtaisten jokien suistoalueiden ja merialueen rajanveto on vaikeaa ja on joka tapauksessa mahdotonta valvoa, mistä kalat on pyydetty. Kun Porista ajetaan Tampereella ja myydään kala siellä sisävesikalana, ei kukaan pysty todentamaan, mistä saalis on saatu”, Malin harmittelee.
Malin hämmästelee myös sitä, että lohen kaupallinen kalastus Itämereen laskevissa joissa on tarkkaan rajattua ja jokainen kala on merkittävä tunnisteella, ja samaan aikaan vapaa-ajan kalastaja voisi ilman mitään merkitsemissääntöjä myydä sata kiloa esimerkiksi Tornionjoesta pyydettyä lohta.
Mikä neuvoksi?
Vasta 1. luokan ammattikalastaja saa jalostaa kalaa fileiksi tai pidemmällä ja myydä sitä eteenpäin.
Vaikuttaa siltä, että yhdeksän vuoden takaiset pelot ovat ainakin osittain toteutuneet. Se, että kaupalliseksi kalastajaksi rekisteröitymätön yksityishenkilö saa myydä kalaa, toimii silloin, kun aidosti myydään sisävesiltä saatua kalaa, enintään sata kiloa vuodessa ja tulot ilmoitetaan verottajalle. Villinä rehottava myynti muun muassa sosiaalisessa mediassa kertoo kuitenkin sen, että Kalastuslain 91 pykälässä on aivan liikaa porsaanreikiä, venytettävissä olevia käsitteitä ja että sitä on mahdotonta valvoa.
”Kun uhanalaisen ankeriaan pyytämisestä on uhkana saada tuhansien eurojen sakot, se toimii pelotteena. Ja pykälä on yksiselitteinen. Nyt kun kalojen myyntiä koskeva pykälä on vähän epämääräinen, sitä voi aika helposti venyttää ilman, että siitä on mitään seurauksia”, Malin muotoilee.
Rivien välistä voi siis lukea, että jos rekisteröitymätön kalanmyynti olisi kokonaan kiellettyä, sitä olisi helpompaa hillitä.
Kokonaisen ahvenen kuluttajahinta ruokakaupassa on noin 10 euroa kilolta ja kuhan suunnilleen tuplat. Jos karkeasti yleistetään, että kuluttaja on valmis maksamaan naapurilleen puolet kaupan hinnasta, puhutaan ahvenen kohdalla noin viidestä eurosta kilolta ja kuhan kohdalla kympistä. Siitä kun otetaan tulovero pois, jää kalalajijakauman ja veroprosentin vaihtelun mukaan lakia noudattavan käteen muutama satanen.
Voitaneen siis arvioida, että kenenkään lain puitteissa naapureille kalaa myyvän talous ei kaadu, vaikka rekisteröitymättömiltä kalastajilta kiellettäisiin kalanmyynti kokonaan. Sen sijaan lakia venyttävien ja harmaata taloutta harrastavien kukkaroon tämä muutos osuisi.
Kiinnostaako kalastaminen myyntiin?
Muutamat kalastusoppaat sekä aktiiviset vapaa-ajan kalastajat ovat viimeisimpinä lämpiminä kesinä hakeutuneet kakkosluokan ammattikalastajaksi. Eräs näistä taustoittaa ajatuksiaan Kalastajan Kanavalle: ”Meillä alkaa olla Suomessa niin paljon vesistöjä, joissa voi kalastaa hyvällä omatunnolla kuhaa määriä ilman mitään vaikutuksia kalakantaan, joten päätin rekisteröityä ja hankkia kalastamalla mukavan lisätulon. Kesälämpimällä on kysyntää vapapyydetylle kuhalle, sillä tällöin kuha on tukkujen mukaan vapapyydettynä laadultaan parasta mahdollista. Kalat eivät kuole verkkoon verestämättömänä lämpimällä säällä eikä niihin tule paunaumia, mitkä laskevat kalan laatua ja hintaa.”
Kalastaja kertoi myös, että tukut eivät pääsääntöisesti ota isoja kaloja ja nykyinen liveluotausteknologia mahdollistaa tehokkaan ajankäytön, kun pyyntikoon voi valikoida: ”Aikaa ei kulu turhaan alamittaisten eikä ylämittaisten kanssa”.
Alkuinvestointina kalastaja kertoi rekisteröintien ja lupien maksaneen kokonaisuutenaan noin 150 euroa ja ohjeet sai ELY:n sivuilta. Rekisteröinti oli kuulemma helppo ja nopea tehdä. Lisäksi alkuun piti hankkia kylmälaukkuja, jääkone tai oikeus käyttää yhteisjääkonetta. Olennaisin ero kalastajan mukaan vapaa-ajankalastukseen verrattuna on kalan pyynnissä vaadittava kylmäketju – kalat on saatava nolla-asteiseksi jo verestysvaiheessa. ”Kylmäkalleja saa olla paljon, jotta koko kalamassan saa jäähdytettyä kesäkuumalla nollaan ja sen jälkeen pidettyä sen kylmänä”, toteaa tuore ammattikalastaja.
Jos sinua kiinnostaa ryhtyä 2. luokan ammattikalastajaksi tutustu asiaan tästä tarkemmin.
