ONGINTA

Kaikkein yksinkertaisin tapa aloittaa kalastus on perinteinen mato-onginta. Ongintaa voi harrastaa lähes kaikkialla ilman erillistä lupaa. Ainoan poikkeuksen tekevät lohikalapitoiset joet ja virtavedet sekä erillislupakohteet, joita ovat muun muassa kirjolohilammet.

Todennäköisesti lähimmät onkipaikat löytyvät lähempää kuin uskotkaan. Esimerkiksi retkikartta.fi-sivustolta löydät zoomattavan kartan, joka paljastaa pienet ojat, purot ja lammet, jotka varsinkin kaupunkialueella jäävät talojen ja teiden varjoon.

Lähes kaikissa vesissä on jotain kalaa. Tyypillisiä pienvesien kaloja ovat särjet ja ahvenet sekä niiden lähisukulaiset, kuten vaikkapa pasuri, salakka ja sorva sekä ahvenkaloista kiiski. Monissa kaupunkilammissa ja hiekkakuopissa voi puolestaan olla erilaisia istutuskaloja, kuten ruutanaa, hopearuutanaa ja suutaria. 

Hiukan kehittyneempiä onginnan muotoja rannikolla ovat keväinen siianonginta , jota harrastetaan perinteisen koho-onginnan sijaan pohjaongella sekä toisaalta paljaista kirkkaista koukuista koostuvalla litkalla harrastettava silakankalastus eli silakanlitkaus. Sopivat siikaongintapaikat, joihin pääsee autolla selviävät ainakin etelärannikolla nopeasti, sillä niillä on ruuhkaa. 

Silakkaa tavataan litkata silloilta. Oikea aika ja paikka selviävät nopeasti, kun ajelee rannikolla, sillä siellä missä on silakkaa, on keväisin ja syksyisin myös litkaajia. Litkaus, silloin kun painona ei käytetä koukullista uistinta, on myös jokamiehenoikeuden piirissä. Samoin siianonginta yhdellä vavalla.

Sopivaa vettä onkimiselle on siis paljon. On kuitenkin hyvä muistaa, ettei kenenkään rantaan tai piha-alueelle voi lampsia vain siksi, että siellä on mukavan näköinen onkipaikka. Myöskään uimaranta ei ole sopiva kalastuspaikka, sillä ongen jäätyä pohjaan, saattaa siitä olla uimareille vaaraa.

Kalastusluvat

Onginta ei vaadi kalastuslupien hankintaa, sillä se kuuluu ns. jokamiehenoikeuksiin. Yhdellä onkivavalla kalastaminen on täten ilmaista. Tärkeää on kuitenkin tietää, että joka paikassa ei saa onkia eli yleensä virtavesissä ei onginta syötillä ole sallittua. Asian voi tarkistaa kalastusrajoitus.fi-verkkosivuilta. Lue lisää kalastusluvista ja kalastusrajoituksista.

Välineiden hankinta

Onget

Kalastusvälineiden hankinta on nykyisin helppoa. Varmaankin helpompaa kuin koskaan. Kohtuurahalla saa suhteellisen hyviä välineitä ja niitä on hankittavissa niin alan erikoisliikkeistä, vapaa-ajantavarataloista kuin isoista marketeista – sekä fyysisestä myymälästä että verkosta. Kun mennään pienemmille paikkakunnille, jonkinlainen perusvalikoima kalastusvälineitä voi löytyä myös lähimarketeista ja huoltoasemilta.

 

Tavallisen 3-5 metrin pituisen onkivavan sekä onkilaitteen (siiman, kohon, koukun ja painon yhdistelmä) saa hankittua melkeinpä mistä tahansa ja hintaakin on tavallisesti alle kymmenen euroa. Harrastuksen kokeiluun tällainen valmissetti on riittävä, mutta jos saalisvarmuutta haluaa parantaa, kannatta valmissetin sijaan hankkia vapa erikseen ja onkilaite erikseen. Perinteiset punavalkoiset kohot ovat niin iso vastus kalalle, että ne herkästi hylkäävät syötin. Kun tilalle vaihtaa kilpaonkilaitteen (hinta noin 4-10 euroa), saa onkimiseen heti parempaa tuntumaa. Kilpaonkilaitteessa on myös pienempi koukku (8-12 koon koukku) sekä pieniä lyijyhauleja yhden ison painon sijaan. Tavallisella nelimetrisellä teleskooppivavalla pärjää kuitenkin kohtuullisen pitkälle. Jos lajikalastus tai kilpaonginta kiinnostavat, ne myös vaativat välineiltä aivan erilaista herkkyyttä.

Syötit

Syötiksi ongintaan sopivat niin kotipihan kastemadot kuin kaupasta saatavat purkkimadot. Osa myös hyödyntää esim. makkaranpaloja, katkarapuja tai jotain muuta ruokaa ongenkoukussa.

Tarpeelliset työkalut

Vaikka kalaan lähtisi vain onki- tai pilkkivälinein, muutamia oheistyökaluja on fiksua kantaa mukana, jotta kalan saa rannalle, koukun irti kalasta ja kalan halutessaan ruokapöytään.

Kalan rantauttamiseen fiksuin väline on kumiverkosta eli -havaksesta tehty haavi. Kumihavas siksi, että koukut eivät tartu heti verkkoon kiinni ja toisaalta, jos kalan aikoo päästää takaisin, kumihavas on kalan limapinnalle parempi kuin esimerkiksi solmittu nailon, joka 1990-luvun haaveissa oli tyypillinen ratkaisu.

Jos kalastaa rannalta, haavin varressa on hyvä olla pituutta. Onkijalle kokoontaitettava teleskooppihaavi on hyvä ratkaisu, mikäli haluaa varmistaa, että suuremmankin kalan saa varmasti ylös ilman että siima katkeaa. 

Kun kala on ylhäällä, siitä pitää saada koukku irti. Pitkäkärkiset pihdit ovat tähän tarkoitukseen hyvät, mutta onkijalle riittää kyllä muovinen koukunirrotinpuikko. Koukunirrotin on hyvä olla matkassa, koska väkisin repimällä saattaa katkaista siiman, jolloin ongenkoukku jää kalan kitaan. Jos kalan lopulta syö, koukun saa peratessa pois, mutta kalastus saattaa keskeytyä ikävästi, kun koukku puuttuu.

Kun kala on irrotettu, on viimeistään aika päättää, mitä sille tehdään. Jos kalaa ei halua pitää ja se on vielä elinvoimainen ja hyväkuntoinen, voi sen laskea takaisin veteen. Siis laskea, ei heittää. Jos taas kalan aikoo pitää, tulee kala lain mukaankin tainnuttaa heti, tätä varten kannattaa mukana olla kalapappi. Sen lisäksi ruoaksi käytettävä kala kannattaa verestää eli pistää puukolla kiduksiin. Lisäksi tarvitaan pussi tai astia, jossa kala säilytetään ja kuljetetaan. Lämpimänä kesäpäivänä on hyvä olla matkassa kylmälaukku ja muutama kylmäkalle, jotta kala säilyy syömäkelpoisena. Lue lisää kalastajan työkaluista.

VASTUULLINEN KALASTUS

Vastuullisen kalastuksen pelisäännöt on hyvä opetella jo harrastuksen alkumetreillä. Vastuullinen kalastus alkaa jo ennen kalan saamista, kun viehepaketit, siiman pätkät ja muut roskat otetaan mukaan ja viedään roskikseen eikä heitellä niitä pitkin rantoja.

On hyvä päättää etukäteen, ottaako mahdollista saalista ruoaksi vai ei. Jos kalaa ei ole tarkoituskaan ottaa ruoaksi, pitää vielä miettiä, vapautetaanko kalat vai otetaanko esimerkiksi särjet hoitokalastusmielessä joka tapauksessa ylös. Jos kala vapautetaan, vapauttamisen tulee tapahtua mahdollisimman nopeasti, kuitenkin niin, ettei koukkua revitä väkisin ulos kalasta. Mikäli kala vuotaa verta, joutuu olemaan pitkään kuivilla tai ei muuten vaikuta enää elinvoimaiselta, se otetaan ylös.

Vastuullinen kalastaja tuntee myös alamitta- ja rauhoitussäännöt. Nämä koskevat Suomessa lähinnä kuhaa ja lohikaloja. Iso osa virtavesistä on syksyllä rauhoitettu kaikelta kalastukselta, joten riippumatta kohdelajista niihin ei pidä mennä kalaan rauhoitusaikana. Lohikalapitoisissa virtavesissä on tyypillisesti luonnollisen syötin käytön kielletty, joten taimenkoskeen ei voi mennä mato-onkimaan, vaikka olisi ostanut luvankin.

Lisäksi vastuullinen kalastaja ottaa saalista sen verran kuin voi järkevästi hyödyntää. Hyvältä jigipaikalta voi päivän aikana saada kolminumeroisen luvun kuhia tai ahvenia. Kun jo 20 ahvenen perkaaminen on suhteellisen työlästä, sadan ahvenen perkaaminen vie tuntitolkulla aikaa ja saa moneksi päiväksi kipeät sormet. Ota siis vain sen verran kalaa kuin jaksat kerralla perata. Niitä kaloja saa kyllä toistekin.

Kaikki Suomesta saatavat kalalajit ovat syötäviä, paitsi rauhoitetut ja alamittaiset. Niinpä esimerkiksi lapsen kanssa kalaan lähtiessä kannattaa varautua siihen, että tuleepa saaliiksi pasuri tai salakoita, lapsi haluaa, että niistä valmistetaan ruokaa. Se on lapselle elämys, jonka tämä voi muistaa vuosikymmeniä. Kokekaa siis elämys alusta loppuun yhdessä ja vaikka et itse osaisi, oppia löytyy runsaasti mm. Kalastajan Kanavalta, katsokaa yhdessä videoita ja opetelkaa.

Kireitä siimoja!
(koska kalaonnen toivottaminen tuo kansanperinteen mukaan huonoa onnea)