Taimenen heittokalastus merialueilla otti ensiaskeleensa 1960-luvulla. Tuolloin sitä kutsuttiin usein tyrskykalastukseksi ja pääasiallinen kalastussesonki oli syksy. Meritaimenen kalastuksen perustana olivat tuohon aikaan ja siitä vuosikymmeniä eteenpäin mittava istutustoiminta. Vuosituhannen vaihteen paikkeilla istutustulokset alkoivat kuitenkin hiipua ja saalismäärät lähtivät laskuun.

Virtavesien kunnostusten ja luonnossa syntyneiden taimenten rauhoittamisen myötä taimenen tilanne merellä on parantunut. Vielä ollaan kuitenkin kaukana siitä, että luonnollinen taimenenkanta kestäisi pyyntiä.

Kalastussesongit

Taimenen kalastussesongit merellä linkittyvät voimakkaasti veden lämpöihin. Jäiden lähdön aikoihin taimenia tavoittaa aivan rannikon tuntumasta. Vesien lämmetessä taimenet siirtyvät ulommas. Loppukeväästä ja alkukesästä niitä voi vielä tavoittaa saariston puolelta, mutta kesän tullessa ulkosaariston reuna ja avomeren reunamilla olevat matalikot ovat taimenen saalistusvesiä.

Syksyllä vesien viiletessä taimenet alkavat jälleen hakeutua lähemmäs rannikkoa. 10-12 °C on lämpötila alue, jolloin taimenia kannattaa etsiä saaristosta. Syksyn edetessä ja vesien viiletessä taimenen voi tavoittaa yhä lähempää rannikkoa. Juuri ennen talven tuloa jopa mantereen ulkokärjet antavat ajoittain taimenia. Rannalta kalastus on silti varsin haastavaa, mutta ei suinkaan mahdotonta.

Käytännössä meritaimenen kalastuskaudesta rajautuu pois vain kesän lämpimimmät kuukaudet. Silloinkin erityisesti voimakkaammilla maatuulilla kylmää vettä voi kummuta pintaan saariston ulkoreunoilta ja samalla mahdollistaa tuloksellisen taimenen kalastuksen.

Kalastusluvat ja rajoitukset

Meritaimenen heittokalastusta meressä koskee paikkojen suhteen samat rajoitukset kuin muutakin kalastusta eli kalastuskieltoalueilla ei taimentakaan saa kalastaa. Kielto- ja rajoituslaueet löytyvät kalastusrajoitus.fi-palvelusta.

18-69 vuotiaiden heittokalastus onnistuu kalastonhoitomaksulla. Poikkeuksena ovat kalastajat, jotka ehtivät täyttää vähintään 65 vuotta 31.12.2023 mennessä. Kalenterivuoden kalastonhoitomaksu on vuonna 2025 suuruudeltaan 47 euroa, seitsemän vuorokauden maksu 16 euroa ja vuorokauden maksu on 6 euroa. Alle 18-vuotiaat ja yli 69-vuotiaat on vapautettu maksusta.

Rasvaevällinen eli luonnossa syntynyt meritaimen on kokonaan rauhoitettu. Rasvaeväleikatun eli kasvatetun ja sitten mereen istutetun taimenen alamitta on 50 cm. Tätä pienemmät taimenet on vapautettava välittömästi.

Vuoden 2025 alusta eteenpäin taimen on ilmoitettava Luonnonvarakeskuksen Omakala-järjestelmään kahden viikon sisällä saamisesta. Ilmoitus on tehtävä niin vapautetusta luonnon kalasta kuin myös alamittaisesta kalasta ja eräksi otetusta kalasta.

Meritaimenkannat ovat viime vuosina jonkin verran parantuneet, mutta kalastuskuolleisuuden vähentämiseksi monilla rannikon kalastusalueilla on tullut voimaan rajoituksia koskien vieheiden koukutusta ja käytettäviä koukkuja (mm. väkäsetön koukku). Nämäkin määräykset selviävät kalastusrajoitus.fi sivustolta. Määräyksiin on kuitenkin hyvä perehtyä etukäteen niin vesillä ei tarvitse alkaa poistamaan väkäsiä tai vaihtamaan vaappuun koukkuja.

Lue vesialuekohtaisista rajoituksista lisää

Kalapaikat

Meritaimen viihtyy viileässä, hapekkaassa vedessä. Sen vaellukset rannikolla vuodenaikojen mukaan liittyvät pääasiassa vedenlämpötiloihin. Taimen hakeutuu mielellään alueille, joissa vesi liikkuu. Aikaisin keväällä taimen suosii muuta ympäristöä lämpimämpiä alueita. Keväinen pohjoistuuli yhdistettynä auringonpaisteeseen on olosuhde, joka houkuttelee taimenta etelän puoleisten rantojen suojaisiin poukamiin. Tuulenpuoleiset matalahkot hiekkarannat ovat klassinen kevätpaikka, joihin taimen hakeutuu myös lämpimämmän veden ja ravinnon perässä.

Hieman myöhemmin keväällä saaristossa olevat silakan kutupaikat ovat kokeilemisen arvoisia paikkoja. Silakan kutupaikat pysyvät samoina vuodesta toiseen. Kerran löydetty paikka on syytä pitää visusti mielessä. Alkukesällä vesien lämmetessä lisää taimen siirtyy yhä ulommas ja sen löytää lähinnä puuttomien ulkosaarien tasalta tai näiden ulkopuolelta löytyviltä karikoilta.

Vesien viilentyessä syksyllä meritaimenet siirtyvät jälleen lähemmäs rannikkoa. Silloin pilkkukyljet tapaa usein matalasta alueilta, jossa pohjasta nouseva kallio tai kivet muodostavat aallokossa virtauksia. Myös saarten kivikkoiset tuulenpuoleiset rannat ovat kokeilemisen arvoisia. Taimenen kannalta tällaiset alueet ovat ruokapöytiä, joissa se voi päivystää sopivan kiven tai kivikon reunassa odottamassa virtauksien tuomaa ravintoa.

Ottipaikkojen etsintä on hyvä aloittaa alueilta, joissa syvempi vesi ulottuu saariston sisään. Osa ottipaikoista on vedenalaisia kiviä, jotka yleensä oppii vasta pidempään kalastettuaan. Pintaan aallokossa merkkaavat kivet sen sijaan on helpompi tunnistaa ja ensikertalaisenkin löytää.

Yleensä tuulenpuoleinen reuna on parempi, mutta erityisesti kovemmalla tuulella myös matalikon suojanpuoleinen reuna voi antaa saalista. Kanssakalastajien tarkkailu kannattaa aina. Monet suositut paikat ovat yleisessä tiedossa. Jos jollain kivikolla tai saaren kärjessä käy toistuvasti heittelijöitä, se on todennäköisesti sopivalla kelillä ottipaikka. Paikan kalastaminen voi paljastaa vedenalaisia kiviä, joita ei ole merkitty merikarttaan ja, jotka eivät merkkaa pintaan.

Taimen saattaa sopivassa paikassa oleilla aivan matalassa vedessä. Muutama kymmenen senttiä voi olla riittävä määrä. Kalastajan tuleekin rohkeasti heittää viehe aivan matalaankin veteen, jos mielii tavoittaa pilkkukylkisen rannikon kuningaskalan. Metrejä lyhyeksi jäävä heitto ei varmuudella tuota tulosta. Jos matalaan rantaan vyöryvät aallot ovat todella isoja, taimenen tavoittaminen ei yleensä onnistu. Meritaimen vahvana ja hyvänä uimarina pärjää tällaisissakin oloissa, mutta sen ravintokalat välttelevät aluetta. Kovalla tuulella taimenen tavoittaa varmemmin hieman suojaisemmasta paikasta tai syvemmästä vedestä.

Videolla kalastusopas Markku Tiusanen kertoo tarkemmin mm. kalapaikoista ja miten tunnistaa niitä vesillä.

Kalastuspaikat

Meritaimenta voi tavoitella koko Suomen rannikon matkalta Virolahdelta Ahvenanmaan kautta ylös Perämeren rannikkoa pitkin. Virtavesien kunnostuksen myötä rauhoitetut rasvaevälliset taimenet ovat lisääntyneet kaikkialla Suomen rannikolla. Taimenistutukset mereen ovat edelleen mittavia ja mahdollisuudet kalan saamiseen ovat kohtuulliset monilla alueilla.

Meritaimenen kalastusmuodot

Meritaimenta kalastetaan eniten heittämällä, mutta varsinkin aikaisemmin myös vetouistelu oli suosittua. Edelleenkin vetouistelua harrastetaan jonkin verran, mutta sen harrastajien määrä on vähentynyt heittokalastajiin verrattuna. Isokokoisia meritaimenia saadaan jonkin verran saaliiksi myös avomereltä lohenuistelun yhteydessä.

Pääosa meritaimenen kalastuksesta tapahtuu veneestä käsin. Pitkin rannikkoa on kuitenkin alueita, joista voi tavoittaa meritaimenen myös rannalta käsin. Yleensä tämä tapahtuu aikaisin keväällä tai myöhään syksyllä, jolloin taimenet liikkuvat lähimpänä rannikkoa. Silloinkin kalastus keskittyy alueille, joissa ulkosaaristo on kohtuullisen lähellä.

Taimenta voidaan kalastaa merellä myös perhokalastusvälineillä. Laji on haastava ja helpoimmin sekin onnistuu veneestä käsin, mutta sopivissa oloissa kalaa voi saada myös mantereelta kalastaen.

Taimenen heittokalastusvälineet

Taimenen heittokalastuksessa kalastustapa vaikuttaa jonkin verran välineisiin. Rannalta kalastettaessa pitkäheittoisuus on niin merkittävä asia, että vavatkin ovat pidempiä. Veneestä kalastettaessa vavat ovat mitaltaan 8-9 jalkaa (240-270 cm). Rannalta kalastuksessa haarukka on tyypillisesti 9-10 jalkaa (270-300 cm).

Sekä hyrräkela että haspeli sopivat molemmat erinomaisesti tarkoitukseen. Valinta liittyy pitkälti omiin tottumuksiin. Pehmeä tasainen jarru on kelan perusedellytyksiä. Nykyisten vähänkään laadukkaampien kelojen kanssa jarru ei ole kelan valinnan este.

Siima tulee mahtua kelalle mielellään noin 150 metriä. Kovassa myötätuulessa pitkällä vavalla ja sopivan raskaalla uistimella heittopituudet lähentelevät maagista 100 metriä. Kuitusiimaa käytettäessä Ø 0,18-0,20 mm on sopiva. Monofiilin kanssa 0,30-0,40 mm on sopiva haarukka. Siimatyypin valinta vaikuttaa osaltaan vapaan. Kuormituksessa venyvän monofiilin kanssa vapa voi olla jäykempi. Venymättömän kuitusiiman kanssa kokotoiminen riittävän joustava vapa on tarpeen, jotta koukut eivät repeäisi irti taimenen suupielistä. Kuitusiiman kanssa käytetään yleensä vieheen etupuolella parinmetrin mittaista paksuudeltaan 0,35-0,40 mm fluorihiilisiima tapsia.

Meritaimenta kalastetaan monenlaisilla uistimilla. Kapeahko lusikkauistin on kuitenkin ylivoimaisesti suosituin viehetyyppi. Suosittujen lusikoiden joukossa on myös erittäin kapeita tuulenkalaa jäljitteleviä malleja. Meritaimenlusikoissa on myös ryhmä, jota ei juuri käytetä meidän muiden lajiemme kalastuksessa. Inline-lusikoissa siima kulkee vieheen rungon läpi. Ajatuksena on vieheen liukuminen taimenen hypätessä kauemmas kalasta, jolloin se ei irtoa yhtä helposti kalan leukaperistä.

Hitaammin vajoavat niin kutsutut kevennetyt lusikat ovat suosittuja varsinkin kylmässä vedessä. Niissä metallirunkoon on lisätty kuppipuolelle balsasta tai uretaanista valmistettu kelluke, joka kääntyy lusikan vajotessa yläpuolelle ja hidastaa vajoamista.

Tavallisimmin lusikoiden painot liikkuvat 10-35 g haarukassa. Näiden vieheiden helppoheittoisuus ja mahdollisuus uittaa niitä varsin matalassakin vedessä vaikuttavat suosioon.

Vieheiden painosta saa myös hyvän käsityksen meritaimenen kalastukseen sopivan vavan heittopainoalueesta.

Taimenta kalastetaan myös vaapuilla. Meritaimenen kalastuksen suunnitellut rannikkovaaput ovat helppoheittoisia käsialavieheitä. Niiden lisäksi käytetään myös perinteisiä leukalapullisia matalassa vedessä uimaan mahtuvia malleja. Niiden heitto-ominaisuudet ovat kuitenkin selvästi lusikoita vaatimattomampia, mikä osaltaan vaikuttaa pienempään suosioon.

Lippauistimia voidaan pitää meritaimenvieheiden jokereina. Ne kelpaavat taimenille, mutta niitä tarjotaan selvästi harvemmin kuin muita viehetyyppejä. Jos näyttäytyneelle taimenelle ei muut viehetyypit kelpaa, lippa voi tuottaa toivotun tuloksen.

Monet kokeneet taimenen kalastajat eivät käytä vieheen kiinnittämiseen lukkoja vaan sitovat siiman jatkoksi pelkän leikarin, joka pyöritetään lusikan etupäässä olevaan uistinrenkaaseen. Valitse hyvälaatuinen lukko, jos päädyt käyttämään sitä.

Monet meritaimenen kalastajat lisäävät uistimen ja koukun väliin toisen uistinrenkaan, jos sitä ei ole jo valmiina. Tällä tavalla koukun heilumista vähennetään ja koukkuun tarttunut kala ei kala ei pysty yhtä helposti vääntämään itseään irti lusikan runkoa vasten.

Taimenen heittokalastustekniikat

Meritaimenta kalastetaan useimmiten kohtuullisen matalasta. Kun raskas lusikkauistin lingotaan muutaman kymmenen sentin syvyiseen veteen, on tärkeää aloittaa kelaus välittömästi. Kokeneet taimenen kalastajat laukaisevat haspelikeloissa sangan hetkeä ennen vieheen osumista veteen tai hyrräkelassa pysäyttävät puolan pyörimisen. Tällä tavalla ilmassa olevan löysän siiman määrä vähenee. Viehe ei ehdi vajota matalassa liikaa. Usein meritaimen myös iskee vieheeseen välittömästi, jos se tippuu juuri sen eteen ja tällä tekniikalla kalastaja on valmis tartutukseen.

Katkokelaus ja lyhyet vajotukset ovat tapa saada viehettä seuraava taimen iskemään. Osa taimenvieheistä on selkeästi käsialavieheitä. Niiden oma liike on vaatimaton, mutta kelauskatkoilla ja vajotuksilla niihin saadaan ottava uinti. Perinteisissä taimenlusikoissa on jo sellaisenaan ottava uinti, mutta kelauskatkot ja nopeuden vaihtelut tuovat liikkeeseen vaihtelua. Varsinkin heikommalla syönnillä nämä ovat tekijöitä, jotka voivat vaikuttaa ratkaisevasti siihen iskeekö kala vai tyytyykö se vain seuraamaan viehettä.

Vain harvoin yhtä aluetta on syytä heittää pitkään. Kertaalleen näyttäytyneelle taimenellekin voi tarjota muutamaa erilaista viehettä, mutta sen jälkeen tehokkaampaa on usein palata samalle paikalle uudestaan hieman myöhemmin. Sama pätee alueille, joissa on kova kalastuspaine. Jos toinen vene on juuri heittänyt jonkun alueen, siitä taimenen saaminen on usein todella haastavaa. Uuden kalastuspaikan kohdalla heitot on hyvä suunnata aina uuteen kohtaan. Hyvä sääntö on, että 5 metriä kalan viereen mennyt heitto ei yleensä tuo saalista.

Veneestä heitot ulotetaan aivan matalaan tai pinnassa merkkaavien kivien kupeisiin silläkin uhalla, että välillä tulee viehetappioita. Veneen vieressä kannattaa usein tehdä hieman pidempi vajotus, jos vettä on riittävästi.

Kohtalaisen lähelle ottipaikkaa viety vene helpottaa kalastusta heittotarkkuuden parantuessa ja tartutusten onnistuessa paremmin. Keulasähkömoottori helpottaa veneen hallintaa. Varsinkin isommassa mainingissa on riskinä moottorin tai potkurin osuminen pohjaan.

Ennen keulamoottoreiden yleistymistä heittopaikat kalastettiin regaavasta veneestä. Ankkurointi on hidasta ja hankalaa varsinkin, kun usein yhtä paikkaa kohti käytettään kohtuullisen vähän aikaa. Moottorin pitäminen käynnissä regattaessa on perusteltua, kun liikutan alueilla, joissa riskinä on ajautua liian lähelle matalikoita.

Rannalta kalastettaessa heitot uitetaan loppuun asti. Kahluusaappaiden kanssa rannan matala osa kalastetaan ennen kahlaamista. Myös rannalta kalastuksessa tuulen puoleiset reunat antavat paremmin saalista.

Työkalut taimenenkalastukseen

Kumihavashaavi on taimenen kalastuksessa välttämätön apuväline. Pienen alamittaisen taimenen vapautus veneen vieressä onnistuu ilman haavimistakin, mutta rasvaeväleikattun mittakalan saaminen veneeseen ilman haavia on todella haastava tehtävä. Myös rasvaevällisen isomman taimenen vapauttaminen ilman haavia voi olla ylivoimaisen vaikea tehtävä.

Taimenhaaviksi on syytä valita pitkävartinen ja kooltaan riittävän tilava haavi. Havaksen on ehdottomasti oltava kalaystävällinen eli tyypillisesti kumipäällysteinen, ei siis vanhan ajan verkkohaavi, joka kuorii kalan limapinnan. Jonkinlainen mitta on myös välttämätön, jotta kalan saa mitattua varmasi alamitan ylittäväksi.

Hyvät pihdit ovat myös tarpeen kalojen irrottamiseen sekä koukkujen väkästen litistämiseen (ellei sitä ole tehnyt jo kotona). Jos päätyy kiinnittämään lusikat uistinrenkaalla suoraan leikariin, pihtien uistinrengaspihdit helpottavat asiaa omien kynsien joutuessa helposti liian lujille.

Taimenen käsittely

Taimen poikkeaa monista muista kaloista uhanalaisuutensa takia. Rasvaevälliset kalat on vapautettava koosta riippumatta. Paras tapa on olla nostamatta kalaa pois vedestä. Pienemmän kalan kanssa tämä onnistuu usein ilman haaviakin.

Kalan koon, kelin, veneen laitojen tai muun takia tämä ei aina ole mahdollista. Silloin kala otetaan haaviin ja vapautetaan siinä koukuista mielellään pitäen kalan haavissa vedessä. Useimmiten haavia ei tarvitse nostaa ollenkaan pois vedestä ja kalaan ei ole tarvetta koskea käsin. Kalan hellä ja nopea käsittely parantaa sen mahdollisuuksia selvitä vapautuksesta. Väkäsettömät koukut helpottavat kalan irrottamista niilläkin alueilla, joissa määräykset eivät niitä vaadi.

Sosiaalisessa mediassa törmää usein rasvaevällisistä kaloista ennen vapauttamista otettuihin kuviin, joissa taimen on kalastajan käsissä. Tämä ei ole lainhengen mukainen tapa ja sitä pitäisi ehdottomasti välttää. Parempi tapa on kuvata saalis vaikka vedessä haavin pohjalla.

Rasvaeväleikatun meritaimenen alin pyyntimitta on 50 cm. Taimen on rasvainen lohikala ja saaliiksi otettava kala lopetetaan ja verestetään välittömästi. Näin se on myös parhaimmillaan ruokapöydässä. Usein taimenta kalastetaan viileinä vuodenaikoina. Silloinkin kylmälaukku ja kylmävaraajat on suositeltava tapa säilyttää saalista niin veneessä kuin kotimatkankin aikana.

Katso lisää kalastusrajoituksista täältä.

Katso lisää täältä: Meritaimenen kalastus – vinkit paikoista, välineistä ja vieheistä.