Kuhanuistelun lähtökohtia

Kuhan uistelu ajoittuu pääosin kesä-syyskuulle. Ajankohdat ovat kuitenkin kovin vesistökohtaisia, sillä esim. joissain vesistöissä kuha kutee jopa kuukautta aiemmin kuin muualla. Tähän vaikuttaa mm. veden lämpötila ja vuorokauden valoisat tunnit. Veden lämpötila on kovin riippuvainen vesistön syvyydestä. Tästä johtuen monilla syvemmillä järvillä kuha hakeutuukin kudulle lahtivesiin selkävesien sijaan. Uistelua kuhan kutualueilla tulisi välttää ja kaloille tulisi suoda kuturauha kannan tulevaisuuden turvaamiseksi.

Kuha siirtyy yleensä viimeistään kesäkuun loppupuolella kudun jälkeen syönnöstämään, joten heinäkuun alkupuoli onkin kovaa kuhasesonkia uistelun saralla. Kuhaa voi uistella sekä sisävesillä että merialueilla, mutta selkeästi suositumpaa se on sisävesillä. Kuhan uistelussa on muistettava kuhan alamitta, joka on lain mukaan 42 cm.

Kuhanuistelun seosongit

Varsinainen kuhasesonki alkaa kutuajan päätyttyä, juhannuksen molemmin puolin, riippuen vesien lämpenemisestä, vesistöstä ja leveyspiiristä. Kuha saattaa vaeltaa kutupaikalleen pitkänkin matkan päästä ja pienelle alueelle voi keskittyä todella paljon kalaa. Kudun jälkeen kuha siirtyy syömään ja ihan ensimmäiset huippukalapaikat löytyvät kutualueiden ympäristöstä. Tässä vaiheessa vuotta selkävedet ovat vielä varsin viileitä, ja kuha viihtyykin jonkun aikaa lämpimämpien kutualueiden läheisyydessä pohjalinjassa. Tällöin kaloja voi olla haasteellisempaa vielä saavuttaa uistelemalla.

Vesien lämmetessä uimalämpöisiksi, muuttuu myös kuhan käyttäytyminen ja kala liikkuu enemmän lämpimämmässä vesikerroksessa. Tästä syystä keskikesä on kuhanuistelijoiden sesonki. Hämäräaktiivisena kalana, lämmin kesäilta aktivoi kalaa ja niitä tavoittaa usein parhaiten aivan pintakalvosta selkävesillä. Kesällä voi toki uistella päivisinkin kuhaa, joskin silloin kannattaa tavoitella kalaa välivedestä.  Elokuun pimenevät ja viilenevät illat ovat vielä hyvää aikaa tavoittaa kuhaa uistelemalla ja moni suurkuhan uistelija vannoo loppukesän pimeiden öiden nimeen.

Syksyä kohti, vesien viilentyessä kalan käyttäytyminen muuttuu ja ne haihtuvat välivedestä penkkojen reunoille pohjalinjaan. Tämä johtaa siihen, että vetouistelijan sesonki päättyy ja jigikalastajille tämä elo-syyskuun vaiheen jakso on avovesikauden yksi kohokohta. 

Kalastusluvat

Jokaisella uistelijalla on oltava valtion kalastonhoitomaksu maksettu. Kalastonhoitomaksulla voi uistella yhdellä vavalla. Jos kuitenkin haluaa uistella useammalla vavalla, tarvitaan vesialueen omistajan vapaluvat.

Vapalupatietojen löytäminen saattaa olla haasteellista, sillä niitä hallinnoivat kukin osakaskunta erikseen ellei alueelle ole saatu muodostettua useaa osakaskuntaa koskevaa yhteinäislupa. Koska jossain vesistöissä voi vapamäärä olla rajattu kuuteen vapaan ja toisessa se on kymmeneen ja kolmannessa vapamäärää ei ole rajattu lainkaan, kannattaa asiaan paneutua ennen kalapäivää. Eri vesistöissä saattaa olla myös tuplien (kahden vieheen vetäminen samassa siimassa) vetäminen kiellettyä tai lisälupia vaativaa, joten myös se on vesistökohtaisesti selvitettävä.

Joillain alueilla kuhan alamittakin voi olla lakisääteistä 42 cm:ä korkeampi esim. 45 cm. Samoin osaan vesistöön kuhalle on määrätty ylämitta. Huomioi myös, että joitakin alueita saattaa olla täysin kalastuskiellossa, yksittäisen kalan rauhoituksen takia. Jokivesissä saattaa olla myös täysiä kalastuskieltoja syysaikaan taimenenkudun takia.

Ota selvää kunkin vesistön rajoituksista ja luvista. Lupia kannattaa googlata vesistön nimen perusteella tai kalatalousalueiden nettisivujen kautta. Rajoituksista löydät tietoja osoitteesta: kalastusrajoitus.fi

Kalapaikat

Kuhan uistelijan kalapaikat riippuvat paljolti kalastustavasta ja vuodenajasta. Alkukaudesta kudun jälkeen kalat tavoittaa kutupaikkojen läheisistä penkoista tai suoraan syvemmiltä alueilta. Kauden edetessä kalat siirtyvät selkäpateille/penkoille, sekä syvän veden äärelle. Tyynen kesäillan aikaan kala saattaa olla aivan pintakalvossa. Tässä kohtaa onkin oltava erityisen tarkkana, jotta ei kalasta kalojen alapuolella, sillä kuha ei näe kuin suoraan eteen ja ylöspäin. Kauden edetessä syksyyn kala alkaa siirtyä jälleen lähemmäs syviä vesiä ja lopulta painuukin syvänteisiin talvehtimaan. Syönti-ikkuna iltaisin lyhenee joka viikko ja syksyllä se saattaa olla enää 15 – 20 minuutin mittainen. Verrattuna heinäkuun loppuun kuha saattaa syödä klo 20 alkaen aina aamuun asti.

Kuhan löytää helpoiten kovan paikkatuntemuksen kautta, mutta aloittelevalle uistelijalle hyvä vinkki on tuulen suunnan seuraaminen. Kuten muutkin petokalat kuha tarvitsee ruokaa. Yksinkertaisuudessaan missä täkykala siellä yleensä kuhakin. Kuore, muikku ja salakkaparvet taas liikkuvat pääosin tuulten ja virtausten mukana, joten näitä seuraamalla löytää myös kuhia. Ilmanpaineet on myös tärkeä tekijä, joka taas enemmänkin ilmaisee ruokahalua ja syvyyttä, jossa kala oleilee. Jyrkästi laskevaa ilmanpainetta pidetään huonoimpana vaihtoehtona kuhanuistelussa. Myös kuukalenteri on monen uistelijan apuväline. Tosin tässä on kovin montaa koulukuntaa, sillä osa jättää täysikuun aikaan lähtemättä vesille kokonaan ja osa taas vannoo täysikuun olevan ison kuhan tavoitteluun otollisinta aikaa.

Tavat kalastaa

Voisi ajatella, että uistelu on uistelua, eikä siitä sen enempää. No tämähän on puppua. Kuhaa varsinkin voi uistella varsin monin tavoin:

Soutu-uistelu on se tapa, jolla lähes jokainen uistelija harrastuksensa on aloittanut. Varsin perinteikäs laji ei kummempia vaadi. Vapatelineet veneen molemmilla laidoilla mahdollistavat esteettömän soutamisen. Vaikka uistelu onnistuukin esim. jigivavalla, suosittelemme käytettäväksi ihan uisteluun tarkoitettuja välineitä. Jigivapa nimittäin ”väsyy” uistelusta ja menettää parhaimman teränsä jigauksessa.

 

Uistelu moottoriveneellä onkin sitten vähän monimuotoisempaa. Voit uistella syvän veden päällä, pidempää penkkaa, keskisyvän veden välivettä, dippailla pohjalinjassa, täsmäuistella säipillä ja takiloilla jne. Käytännössä samat asiat on mahdollista tehdä soutuveneelläkin, mutta vapamäärä on rajatumpi.

Syvän päällä uistelu tarkoittaa + 30 m vettä ja yleensä 0–5 m syvyydessä uistelua. Toteutus on sikäli helppoa, ettei tähän tarvita perinteisen uistelukaluston lisäksi, kuin uistimet ja hieman lyijypainoja. Aika perinteinen setti on laskea pyyntiin esim. Karikko 13 cm 80 g lyijypainon kera, kun syvän päällä kalastetaan. 50 m kokonaissiimamäärällä tämä edellämainittu on 5 – 6 m syvyydessä uiva kombo hieman siimasta ja nopeudesta riippuen.

Penkkavedossa pyritään pitämään ajettu syvyys pääosin kohtuu samana, sillä vieheet on laskettu pyyntiin tietylle syvyydelle. Penkka tarkoittaa siis rinnettä, joka laskee matalammalta alueelta syvään päin. Kesäkuumalla kelillä nämä penkat ajoittain suorastaan kuhisevat kuhia. Penkkavedossa suosittu ajosyvyys pyörii 4-7 m nurkilla. Tällöin vieheitä ei mielellään kannata laskea syvemmälle kuin 4 m, sillä ne jäävät herkästi pohjaan. Toisaalta moni kisauistelija vannookin ns. ”pohjapöllytyksen” nimeen. Tällöin lyijypaino tai tuplauistimia käytettäessä toinen uistin pöllyttää pohjaa ja toinen kalastaa hieman yläpuolella.

Keskisyvällä vedellä tarkoitetaan 12 – 25 m syvyisiä vesialueita. Näillä alueilla toki voi uistella aivan pintakalvosta, kuten syvän veden alueilla, mutta varsin suosittua on laskea vieheet pyyntiin esim. 5 – 8 m syvyyteen. Tuo on syvyys jossa kuha viihtyy etenkin päivisin kesäkuumalla ja nousee illan lähestyessä aina pintakalvoon asti.

Dippailu pohjalinjassa tarkoittaa maltillista painottamista ~30 g per siima, mutta veneen ajamista siksakki-kuvion omaisesti. Pikkuplaanareilla tämä on aika vaikea toteuttaa ja siksi suosittelemme dippailuun isoja kelkkaplaanareita. Dippailun hyöty on saada viehe suoraan kalan naaman eteen pohjalinjan tuntumaan. Suoraan venettä ajaessa vieheet pysyvät samalla syvyydellä, mutta kun vene kääntyy lähes 90 asteen käännöksiä puolelta toiselle, paino vie uistimen kohti pohjaa. Kun käännetään vastakkaiseen suuntaan uistin lähteekin kiihdyttämään ylöspäin ”karkuun” petokalaa. Tämä on se hetki, kun vapa taipuu. Käytännössä vieheen syvyysvaihtelu dippailussa on hieman saman tyylistä, kuin kuhan heittojigauksessa. Dippailu on monen kilpauistelijan suosima kalastusmuoto ja erittäin tehokas tapa, etenkin kalan ollessa pohjalinjan tuntumassa.

Täsmäuistelu säipillä ja takiloilla lienee pääosin kilpauistelijoiden käyttämä uistelumuoto. Säipillä tarkoitetaan pitkiä vapoja 2,5-6,0 m, jotka ovat sijoitettu vaakatasoon tasaisesti molemmin puolin veneen laitoja. Perinteinen muodostelma perästä kohti keulaa lueteltuna: takilat +210 cm vapa, 3 m vapa, 4,5 m vapa ja keulassa 6 m vavat. Matalassa säipillä kalastettaessa siimapituus pyritään pitämään noin vavan mittaisena, mutta täsmäuistelussa syvästä tilanne on toinen. Mikäli kalat löytyvät vaikkapa 8 m syvyydestä jonkin patin päältä, lasketaan keloista siimaa 7,5 – 8,0 m ulos isojen painojen kera. Tässä hommassa ovat mittarikelat kultaakin kalliimmat kapistukset. Painoja on montaa mallia. Valtaosa muistuttaa paljon takilakuulaa muodoltaan, mutta paino on 300-500 g. Viehe kiinnitetään tapsilla joko kuulaan tai pääsiimaan. Myös painouistimia käytetään tässä lajissa paljon.

Kuhanuisteluvälineet 

Kuhan vetouistelussa käytettävät välineet edustavat ihan perinteistä uistelukalustoa. Vieheet ovatkin sitten aivan loputon suo, sillä niitä on yhtä monimuotoisesti, kuin on kalastajiakin. Pääosin kuhaa uistellaan vaapuilla, mutta myös lusikkauistimet kuuluvat monen kuhanuistelijan kalustoon. Suosittuja lusikoita ovat esim. Kuusamon Professor ja Räsänen, myös Tiuran lusikoita näkee paljon lusikkauistelijoiden käytössä.

Vaappuja onkin sitten aivan tolkuton kirjo, sillä elämme onneksemme vahvan käsityöuistinten kulttuurin keskellä. Osa kalastajista valmistaa jopa itse uistimensa, vaikka heillä ei ole aikomustakaan kaupallistaa tuotettaan. Perinteisiä ja/tai tunnettuja kaupallisia kuhavaapun valmistajia ovat: Karikko, SepenTuuri, Bomber, Rapala, HK Varma, Jesse, ja miksei myös Räppäri & Tuho sekä Jenna.

Uistinten uintisyvyydessä on muuttujia rutkasti. Leukalapun muoto ja asento, vaapun muoto sekä paino, vapautuspituus, jne. Aiheesta voisi kirjoittaa kirjan, mutta tähän kannattaa perehtyä ihan käytännössä kokeilemalla. Peruslähtökohtana voidaan todeta, että pitä pystympi leukalappu vaapussa on, sitä matalampiuintinen vaappu on käsissä. Jos taas vaapulla on leuassaan pitkä ja loivassa kulmassa oleva lappu, vie tämä vieheen syvälle eli viehettä kutsutaan syvännevaapuksi.

Etäpainot ovat kuhanuistelijalle lähes yhtä tärkeitä kuin itse vaaput. Oikealla tavalla tehty painotus on tärkeää, jotta viehe saadaan uimaan juuri siinä korossa, että kuha näkee vieheen. Tähän kannattaa perehtyä kokeilemalla, mutta kannattaa muistaa, että vetonopeus vaikuttaa painotukseen. Hitaassa vauhdissa tyyliin 2,5 km/h 10 g paino vie siiman noin 1 m syvyyteen ja 20 g paino noin 2 metriin, mutta kun vauhtia kasvatetaan, saa 4 km/h vauhdissa saa painot jo tuplata.

Vapoina käytetään 6 – 7 jalkaisia (180 – 210 cm) vapoja ja näiden kaverina 20 – 30 kokoluokan keloja. Suosittuja vapoja ovat esim. Shakespeare Ugly Stikin eri mallit ja keloina käytetään paljon Penn 320 ja Abu Ambassadeur 7000 -keloja.

Siimat ovat lähes poikkeuksetta monofiilia ja paksuudeltaan 0,40 – 0,50 mm. Suosituimmat siimat jo vuosien ajan ovat Sufix XL Strong ja Berkley BigGame, mutta myös monia muita hyviä monofiilisiimoja on tarjolla. Perukkeena käytetään usein GTR:n teräspunosperukkeita 20 – 35 cm pituisena ja vetolujuudeltaan 12 -18 kg. Osa ei käytä perukkeita lainkaan, mikäli ns. haukivaaraa ei ole. Tällöin on perusteltua käyttää kunnollista leikaria lukon jatkeena, jottei siima pääse kiertymään. Lukkoina käytetään joko ns. kietaisulukkoja tai perinteisiä viehelukkoja.

Riippuen hieman kalastustyylistä, kuhaa kalastetaan joko pikkuplaanareilla, isoilla plaanarikelkoilla tai täsmävavoilla eli säipillä. Suosituinta lienee isoilla kelkoilla uistelu, mutta pikkuplaanarit ovat mainio tapa aloittaa lajin harrastaminen. Jotkut jo vuosikymmeniä uistelleet käyttävät edelleen pikkuplaanareita, joten tässä lienee kyse enemmän mieltymyksistä kuin ominaisuuksista.

Haavit vaihtelevat myös paljon laidasta laitaan. Kumihavakselliset pitkävartiset tai jatkovarrelliset haavit lienevät kuitenkin se suosituin vaihtoehto. Uistellessa pitkästä varresta on selkeä etu kaloja haavitessa.

Työkaluja tarvitaan kuhanuistelussa siinä missä muissakin kalastuslajeissa. Laadukkaat pihdit kalan irrotukseen, vahvemmat pihdit koukkujen katkaisuun hätätilanteessa, puukko ruokakalan verestykseen tai muuhun käyttöön. Mittanauha on syytä olla matkassa varmistamassa, että kyse on mitallisesta kalasta. Suomessahan lain määräämä alamitta kuhalle on 42 cm ellei vesialueella ole muuta määrätty. Sitä pienemmät kalat on vapautettava elävänä tai kuolleena. Vaaka on jossain muodossa hyvä pitää mukana, jos sattuu vaikkapa ennätyskala kohdalle.

Elektroniikka onkin sitten melkoinen aihe kahlattavaksi. Toimeen tulee kyllä perinteisellä 2D luotaimella ja karttaplotterilla, mutta ei uusimpien luotainteknologioiden hyötyä kukaan voi kiistää. Viistoluotaus ja uusimpana liveluotaus tarjoaa uudenlaista tietoa vedenalaisesta maailmasta.  Tärkeintä uistelussa kuitenkin on paikkatuntemus ja tunnit lajin parissa. Kun nämä perusasiat ovat kunnossa voidaan ulosmitata kaikki mahdollinen hyöty uusimmasta teknologiasta vene-elektroniikan parissa. Uistelussa yleensä on iloa autopilotista ja tutka on hyvä turvalaite yöllisillä kuhanuistelusessioilla.

Sen verran on kyllä todettava, että automaattinen pohjanseuranta takiloissa kyllä on äärimmäisen tehokas tapa kalastaa pohjalinjan kaloja. Takila saa syvyystietonsa kaikuluotaimesta ja se säätää itse korkeuttaan käyttäjän asetusten mukaisesti. Mutta tämä on toki jo vene-elektroniikan herkkuja.

Vene-elektroniikasta kannattaa lukea lisää.

Kalastustekniikka

Kuhanuistelutekniikat eivät ole vaikeita ja niitä on helppo soveltaa muiden lajien uistelussa. Tuplauistimet lienevät nykyään jo monelle tuttu tapa kalastaa kuhaa. Useimmiten tämä tarkoittaa sitä, että pääsiiman päähän kiinnitetään jokin kourulappuinen vaappu esim. HK Varman Kalkaro. Siimaa lasketaan veteen 5 – 15 m ja kiinnitetään tuplauistimen tapsi, jonka toisesta päästä löytyy yleensä syvänneuistin esim. Karikko. Jälleen siimaa lasketaan 5-15 m veteen, jonka jälkeen voidaan kiinnittää halutessa hieman painoa siimaan.

Kokonaissiimamäärä vaihtelee sen mukaan millä syvyydellä vieheiden halutaan uivan. Painon jälkeen siimaa lasketaan yleensä veteen 10 – 35 m. Uistelupainon tai ns. veturivaapun (syvännevaappu) voi korvata vaikkapa Mollukalla eli painouistimella.

Nopeus onkin aika kalastajakohtainen asia. Osa vannoo hitaan vauhdin nimeen ja toiset uistelevat kuhaa läpi kauden 4 km/h vauhdilla. Tärkeintä on löytää optimaalinen vauhti käytettävälle uistimelle ja muistaa se tosiasia, että kaikki uistimet eivät ui samanlaisessa vauhdissa, joten ne eivät sovi pyyntiin samanaikaisesti. Täten muista aina testata, että viehe ui oikein veneen vierellä suunnitellussa vetovauhdissa, ennen kuin lasket sen uimaan.

Katso lisää täältä: Kuhan uistelu, Kalastajan Radio: Kuhanuistelun perusteet, Kuhanuistelu ja vene-elektroniikka, Vinkkejä kuhan ja ahvenen soutu-uisteluun mökkijärvellä,

Kirjoittaja Kristian Ahlgren on aktiivinen vetouistelija ja jigikalastaja. Lisäksi hänen intohimonaan on kalastuselektroniikka.